Evijärven tekninen- ja ympäristölautakunta päätti 21. syyskuuta, että kunta osallistuu Ähtävänjoen jokikoordinaattorihankkeeseen, mikäli muut kunnat lähtevät siihen mukaan.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on koordinoinut vuoden 2025–2026 aikana Ähtävänjoen vesivisiotyötä. Vesivisiossa on noussut vahvasti esille koko Ähtävänjoen veden laadun, riittävyyden, virkistyskäytön, elinkeinoelämän ja matkailun hyvän kunnon ja riittävyyden turvaaminen. Vesivision suunnittelutapaamisissa on kokoonnuttu koko Ähtävänjoen valuma-alueelta aina Soinista Pietarsaareen saakka. Nämä kokoontumiset on koettu hyväksi vuoropuheluksi ja tarpeelliseksi yhteisen asian eteenpäin viemiseksi. Jokaisella kunnalla on omat tarpeensa ja lähtökohtansa, mutta kuitenkin sama päämäärä eli veden hyvän tilan saavuttaminen.
Vesivisiossa on noussut voimakkaasti esille ns. jokikoordinaattorin palkkaaminen. Eli palkataan ulkopuolinen henkilön/taho, joka koordinoi vesien kunnostustöitä ja suunnittelee/hakee toteutukseen rahoitusta maksajakuntiensa alueella. Näin yhden kunnan tekemät kunnostustoimenpiteet/ojitukset/kosteikot ynnä muut nähtäisiin vaikuttavina asioina koko virtaavan veden alueella. Ähtävänjoki ei tunne kuntarajoja!
Veden laatu- ja riittävyys ovat puhuttanut kuntalaisia ja päättäjiä. Viime vuosina muun muassa Lappajärven pinta on ollut joko poikkeuksellisen korkealla tai poikkeuksellisen matalalla. Tulevaisuudessa meidän tulee sietää ja sopeutua entistä voimakkaampiin yhtäkkisiin sateisiin ja pitkiin kuiviin jaksoihin.
Ähtävänjoen varrella on kahdeksan kuntaa
Ähtävänjoki alkaa Soinista ja päättyy Pietarsaaren kautta Perämereen. Elinvoimakeskus on alustavasti selvittänyt jokikoordinaattorin palkkaamisesta koko Ähtävänjoen valuma-alueelle sekä kustannusten jakoa. Tällöin henkilö palkattaisiin kolmeksi vuodeksi, jolloin kokonaisbudjettiarvio on 300 000 euroa. Tähän voidaan hakea 50 prosentin valtion hankeavustusta, jolloin kuntien osuus olisi 150 000 euroa. Lisäksi Elinvoimakeskus on laskenut rahoitusmalleja kaikkien kuntien kesken kuntien pinta-alan, väkiluvun ja näiden kahden edellä mainitun keskiarvon mukaan. Keskiarvolla laskettuna Evijärven kuntaosuus olisi noin 14 663 euroa eli noin 4 888 euroa vuodessa.
Viranomaiset ovat myös selvitelleet alustavaa kustannusarviota jokikoordinaattorille, joka toimisi ainoastaan Alajärven, Evijärven, Lappajärven, Soinin ja Vimpelin alueilla. Kustannusarvio kokopäiväisen henkilön palkkaamiseen olisi 50 prosentin valtion tuella noin 200 000 euroa. Tasajaolla näiden kuntien kesken arvioitu kustannus minimissään olisi noin 20 000 euroa, eli noin 7 000 euroa per vuosi.
Ennen hankkeeseen ryhtymistä tarvitaan jokaisen kunnan poliittinen sitoutuminen hankkeeseen.
Evijärvellä perusteluna hankkeeseen osallistumiselle on Evijärven maantieteellinen sijainti Ähtävänjoen virratessa Evijärven läpi. Yläpuolelta virtaava vesi vaikuttaa olennaisesti Evijärven tilaan ja sen kunnostustarpeeseen. Vesivisiotyö tukee järven kunnostushankkeen toimia sekä lisää, kehittää ja turvaa Ähtävänjoen virkistyskäyttöä sekä matkailua alueella.
Lisäksi lautakunta esittää, että kustannusten jako tasapuolisen rahoitusmalliesimerkin mukaisesti kuntien kesken on paras vaihtoehto. Tekninen -ja ympäristölautakunta varaa 7 000 euron vuosittaisen määrärahan hankkeelle ympäristönsuojelusta.




