Alajärven, Evijärven, Lappajärven, Kauhavan, Vimpelin ja Soinin kuudesluokkalaiset seikkailivat Lappajärven Halkosaaressa valtakunnallisilla metsäpäivillä 22.–23. syyskuuta. Kaikki kuutoset metsään -metsäpäivät on Suomen Metsäyhdistyksen ja Suomen 4H-liiton yhteinen metsäkasvatushanke, jossa toiminnallisten rastien avulla tutustutaan opetussuunnitelman mukaisesti metsäluontoon.
–Metsäpäiviä toteuttamassa ovat alueemme 4H-yhdistykset (Alajärvi, Evijärvi, Härmänmaa, Lappajärvi, Vimpeli), Metsä Group, Metsänhoitoyhdistys Lakeus ja Keski-Pohjanmaa sekä Lappajärvi-Vimpelin Riistanhoitoyhdistys. Halkosaari valikoitui paikaksi keskeisen sijaintinsa vuoksi, kertoo Evijärven 4H:n toiminnanjohtaja Hanna Honkaniemi.

Ensimmäinen ryhmä oppilaita aloitti rastien kiertämisen Lappajärven kunnanjohtajan Juha-Matti Näykin tervehdyksen ja Alajärven 4H:n toiminnanjohtajan Mari Kauniston ohjeistuksen jälkeen. Ensimmäisellä rastilla Metsä Groupin Juho Männistö esitteli kuvien ja tarinan avulla puusta valmistettavia tuotteita. Oppilaiden tehtävä oli merkitä pyykkipojalla missä tuotteessa ei ole käytetty puuta.
–Opin, että ksylitolipastilleissa, hammastahnassa ja ketsupissa on käytetty puuta, oppilaat kertoivat.
–Näissä tuotteissa on käytetty karboksimetyyliselluloosaa (CMC), joka toimii sakeuttamisaineena, Männistö vahvistaa.





