Elokuun lopulla Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan, KPO:n, neljätoista kauppaa sai käyttöönsä ruokarobotit, niistä yhtenä Lappajärven S-market. Sen ruokakuljetuksia toimittaa jatkossa neljä robottia.
KPO:n market-toimialajohtaja Antti Paananen sanoo varovaisesti, että vasta muutaman viikon käytön jälkeen voidaan puhua ruokarobottien käyttöasteesta. Toiminnan käynnistämisessä mukana ollut yhteistyökumppani on määritellyt kartta-alueet, joilla lähdetään liikkeelle.
Sen mukaan, miten toiminnan käynnistyminen onnistuu, alueita joko laajennetaan tai supistetaan. Robotit voivat toimia noin 2–3 kilometrin säteellä kaupasta. Paananen sanoo, että muilta paikkakunnilla on saatu palautetta, että suunnitelmien mukaisille alueille on päästy varsin kattavasti ja alueita on jopa saatu laajennettua alun perin suunnitelluista.
Talvella robottien liikkuminen tapahtuu keliolosuhteiden mukaan. Jos lunta on tullut runsaasti, robotti ei lähde liikkeelle, vaan odotetaan lumitöiden tekemistä. Kaupan henkilökunta arvioi, pystyykö robotti liikkumaan.
KPO:n alueella robottien määrää on lisätty portaittain, elo- ja syyskuun aikana noin 30 robotin verran. Lappajärven S-Market oli mukana elokuun lopun ryhmässä ja Evijärven S-Market saa robottinsa syyskuun puolivälissä.
Ruokarobotin tilaus tehdään joko mobiili- tai verkkoselaimella ja maksu peritään tilauksen tekemisen jälkeen.
Aino Alppinen



