Aaltojen kaupunki -tapahtuman viralliset avajaiset kokosivat perjantai-iltana Aaltopuistoon runsaan yleisön. Aurinkoinen päivä oli taittunut pilviseen iltaan, ja taivasta tähyiltiin järjestäjien toimesta: mahtaakohan sataa ropsauttaa, mutta sää suosi: muutama sadepisara putosi kello 21.45 tyytyväisten tapahtumaan osallistujien ollessa lähdössä kotiin, ketään kastelematta. Tapahtuman aikana pimeys laskeutui, ja eri väreissä kylpevät puut kehystivät puistoa.
Tervehdyksessään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Rintamäki totesi, että parhaat aallot eivät synny järvessä tai vedestä, vaan ihmisistä. Ihmisten aktiivisuus ja tekeminen saavat asioita tapahtumaan. Alajärvellä on yhteisöllisyyttä, joka näkyi myös avajaistapahtuman toteutuksessa.
–Kun jotain esitetään tehtäväksi, kysytään, milloin aloitetaan.
Alavolin Aitoa elämää aaltojen keskellä -tanssiesitys ihastutti katsojia, ja tapahtuman päätti laser-esitys.
Katso kuvat






Alajärven kehitys ilahduttaa
Sinikka Hänninen ja Jari Isosomppi olivat tulleet avajaisiin valoesityksen innostamina. Aiemmin päivällä Hänninen oli osallistunut Aaltopuiston pikniktapahtumaan ja lauantaina oli määrä suunnata Saltex Areenalle kaupungin 40-vuotiskonserttiin. Aaltojen kaupunki -tapahtumassa heitä kiinnostavatkin eniten erilaiset tapahtumat, esitykset ja konsertit.
–Hienoa, että on alettu tällaista tapahtumaa järjestää ja tuoda Alajärveä enemmän esille, Hänninen totesi.
–Muutenkin Alajärvi on kehittynyt kovasti, rakennetaan asuntoja, kouluja ja muuta. On tullut mahdollisuuksia kaiken ikäisille, ettei tarvitse kotona olla. –Esimerkiksi liikuntapaikkoja, kuten uimahalli, Isosomppi jatkoi. –Kaupunginjohtaja on energinen ja laittaa toimeksi, Hänninen kehui.
Entä puuttuuko Alajärveltä jotain? Kumpikaan ei osaa sanoa.
–Olen täällä koko elämäni asunut, enkä lähtisi pois, Hänninen tuumaa.




