Järviseudulle, Kauhavalle ja Lapualle rakennetaan uutta paikallisopas- ja tarinankertojaverkostoa. Tavoitteena on saada alueen historia, tarinat, kohteet ja yritysten erityispiirteet nykyistä paremmin matkailijoiden koettaviksi sekä synnyttää löydettäviä ja varattavia opastus- ja elämyspalveluja. Mukaan voi lähteä kuka tahansa paikallisista tarinoista ja oppaana toimimisesta kiinnostunut – aiempaa opaskokemusta ei tarvita.
Leader Aisaparin rahoittamassa ja Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelun hallinnoimassa Tarinankertojaverkostosta vetovoimaa -hankkeessa perehdytään Alajärven, Evijärven, Kauhavan, Lappajärven, Lapuan ja Vimpelin historiaan, kiinnostaviin kohteisiin ja paikallisiin tarinoihin. Samalla harjoitellaan opastamisen, asiakaskohtaamisen ja tarinankerronnan taitoja.
Mukaan ovat tervetulleita alueen asukkaat, yrittäjät, matkailutoimijat, yhdistysten ja kylien aktiiviset toimijat sekä kaikki muut aiheesta kiinnostuneet.
– Moni saattaa ajatella, ettei hänestä olisi oppaaksi, koska ei tunne kaikkea oman alueensa historiasta tai ei ole koskaan opastanut ryhmää. Juuri sitä varten nämä toimenpiteet ovat olemassa. Mukaan voi tulla uteliaana ja kiinnostuneena, ja osaamista rakennetaan matkan aikana yhdessä, hankkeen projektipäällikkö Ulla Laukkala kertoo.
Paikallistuntemuksesta opastustaidoksi
Osallistujat tutustuvat kuuden kunnan historiaan ja tarinoihin asiantuntijaluentojen, paikallisten kertojien ja kohdekäyntien avulla. Lisäksi perehdytään opastuksen suunnitteluun, ryhmän kohtaamiseen ja erilaisiin opastustilanteisiin.
Tavoitteena on antaa osallistujille Suomen Opasliiton määritelmien mukaisia tietoja ja taitoja paikallisoppaana toimimiseen. Vuoden 2027 aikana osallistujilla on mahdollisuus harjoitella opastamista käytännössä ja osoittaa osaamistaan opastusnäytössä.
– Meillä on valtavasti tarinoita, mutta tarina ei vielä itsessään ole matkailutuote. Tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat kertoa alueesta kiinnostavasti ja rakentaa kuulijalle kokemuksen. Haluamme rohkaista aivan uusia ihmisiä löytämään itsestään paikallisoppaan ja tarinankertojan, Laukkala sanoo.
Tarinoista uusia matkailupalveluja
Paikallisopastoiminnan rinnalla hankkeessa kehitetään yritysten ja muiden matkailutoimijoiden tarinallisia palveluja. Yrityksille järjestettävissä työpajoissa etsitään omasta toiminnasta kiinnostavia tarinoita ja erityispiirteitä sekä jalostetaan niitä myytäviksi palveluiksi.
Tavoitteena on synnyttää vähintään kymmenen uutta opastus- tai kiertomatkakokonaisuutta sekä uusia tarinallisia matkailutuotteita.
Hankkeessa rakennetaan myös pysyvää kuuden kunnan paikallisopas- ja tarinankertojaverkostoa sekä toimintamallia, jonka avulla opastuspalvelut olisivat jatkossa nykyistä helpommin löydettävissä ja varattavissa.
– Matkailija ei tunne kuntarajoja samalla tavalla kuin me itse. Mitä paremmin pystymme yhdistämään alueen historiaa, kulttuuria, geologiaa, yritystarinoita ja muita kiinnostavia sisältöjä, sitä vetovoimaisempia kokonaisuuksia voimme tarjota, Laukkala toteaa.
Ensimmäiset yhteiset tapaamiset käynnistyvät syksyllä 2026 ja toiminta jatkuu vuoden 2027 aikana. Paikallisopastoimenpiteisiin ilmoittaudutaan 15.9.2026 mennessä osoitteessa www.jpyp.fi/paikallisoppaaksi. Yrityksille suunnattujen työpajojen ilmoittautuminen alkaa syyskuussa.
Meillä on tarinoita – nyt tarvitaan niille kertojia.
- Hanke: Tarinankertojaverkostosta vetovoimaa
- Alue: Alajärvi, Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi, Lapua ja Vimpeli
- Tavoite: paikallisopas- ja tarinankertojaverkosto sekä uusia opastus- ja elämyspalveluja
- Kenelle: kaikille aiheesta kiinnostuneille – aiempaa opaskokemusta ei tarvita
- Toteuttaja: Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy
- Rahoitus: Leader Aisapari / EU:n maaseuturahoitus



