Vaihda salasana Kirjaudu

Kesäseurat kokosivat lähes 4 000 kävijää Aalto-puistoon: ”Täällä on niin hyvä olla”

Aalto-puistoon kerääntyi viikonloppuna noin 4 000 seuravierasta.
Aalto-puistoon kerääntyi viikonloppuna noin 4 000 seuravierasta.
Aalto-puistoon kerääntyi viikonloppuna noin 4 000 seuravierasta.
Aalto-puistoon kerääntyi viikonloppuna noin 4 000 seuravierasta.
Lukuaika:
2–3 minuuttia

Maakunnalliset kesäseurat Alajärvellä keräsivät kirkkoon ja Aaltopuistoon tuhansia seuravieraita Alajärven lisäksi lähikunnista, maakunnan alueelta sekä ympäri Suomea. Seurat käynnistyivät torstaina kesäillan hartaudella ja jatkuivat perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina seurapuheiden, laulutuokioiden, messun, jumalanpalveluksen sekä pyhäkoulun merkeissä. Seurojen tunnus oli ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28).

–On kiitollinen mieli. Paikalla oli lähes 4 000 seuravierasta ja järjestelyt sujuivat, kuten suunniteltiin. Työvuoroihin saatiin hyvin tekijöitä. Sääkään ei aiheuttanut haasteita, kokosi tapahtumaa Alajärven Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Matti Hirvelä.

Kesäseuroilla on yli satavuotiset perinteet. Seurat järjestettiin nyt toista kertaa heinäkuun puolivälissä, kun aiemmin ajankohta on ollut heinäkuun lopulla. Ensi vuoden tapahtuman ajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon.

Viime vuosina seuroissa on ollut vieraita aikaisempaa laajemmalta alueelta. Uudet kävijät ovat ihastelleet seurapaikkaa, joka sijaitsee keskellä kaupunkia, hienossa miljöössä kaupungintalon ja kirkon kupeessa, sekä kaunista kirkkoa. Lähialueen asukkaiden mutkaton suhtautuminen tapahtumaan on kiinnittänyt myös huomiota.

–On hienoa, että kaupunki ja seurakunta ovat myötämielisiä tapahtumalle. Se edellyttää, ettei sotketa paikkoja, ja sovituista asioista pidetään kiinni, Hirvelä totesi.

Tuttuun tapaan seura-alueelle saavuttiin myös kylältä ja lähikunnista tapaamaan tuttuja ja nauttimaan lohikeitosta tai riisipuurosta ja kahville.

Kaarina Höykinpurolle maakunnalliset kesäseurat Alajärvellä ovat yksi kesän kohokohdista.
Kaarina Höykinpurolle maakunnalliset kesäseurat Alajärvellä ovat yksi kesän kohokohdista.

”Kesäseurat ovat kuuluneet kesään vuodesta 1965”

Vimpeliläislähtöiselle, 50 vuotta Alajärvellä asuneelle Kaarina Höykinpurolle maakunnalliset kesäseurat ovat kesän tärkeä tapahtuma.

–Samaan tapaan kuin Suviseurat. Joskus, jos Suviseuroihin on ollut pitkä matka, enkä ole päässyt, on ollut erityisen ihana, että on nämä seurat. Olen käynyt täällä vuodesta 1965 alkaen: joku vuosi saattoi jäädä välistä, kun asuin Helsingissä.

Seuroissa tärkeintä hänelle on ystävien ja tuttujen tapaaminen ja laulaminen, mutta ennen muuta Jumalan sanan kuulossa oleminen.

–Kun saa oikein istua rauhassa ja kuunnella. Täällä on niin hyvä olla.

Höykinpuro kertoo kiinnittäneensä viime aikoina huomiota siihen, kuinka paljon seuroihin on tuotu vanhuksia ja liikuntaesteisiä.

–Se lämmittää, että omaiset ja läheiset rakkaudella huolehtivat, että esimerkiksi hoivakodeissa asuvat pääsevät tänne – tiedän, että vanhuksille on tärkeää saada olla mukana, tavata tuttuja ja nauttia seurojen tunnelmasta. Täällä on ihan hyvät olosuhteet myös heille: inva-pysäköinti on järjestetty hyvin ja seurakuntatalolla on ruokailu- ja lepotila vanhuksille sekä liikuntaesteisille.

Uusi äänentoisto on Höykinpuron mukaan parantanut kuuluvuutta kentällä sekä esimerkiksi seurakuntatalon salissa.

Katso tunnelmia kesäseuroista

Kesäseuroista aiemmin julkaistua

Jaa Somessa

Jätä kommentti