Rantapuiston lavalla Kauhajärvellä sai perjantaina 10. heinäkuuta ensi-iltansa Tuuli Reijosen vuonna 1975 kirjoittama komedia Turistimatka. Noin tunnin mittainen esitys vei yleisön matkalle vuoristoon, jossa sattui ja tapahtui lähinnä henkilöiden välillä, ja heissä itsessään. Kun matkalaiset jäävät yhdeksi yöksi jumiin välipysäkille, alkavat heidän todelliset puolensa tulla esiin ja pinnat kiristyvät myös ulkopuolisen uhkan pelosta.
Kymmenhenkinen työryhmä onnistuu Anne Jutilan ohjaamana tuomaan loistavasti esille Reijosen hersyvän hauskat ja syvälliset roolihahmot; ikäneito rouva Lyyra, pikkupöhnäinen opettaja Virtanen ja totuuksia lausuva nuorimies vain muutaman mainitakseni. Työryhmä on tuonut näytelmän nykyaikaan nokkelasti pienin muutoksin ja lisäyksin. Herkullisen värikäs ja yksityiskohtainen lavastus sekä puvustus ovat ilo silmälle, ja näytöksestä toiseen siirrytään sopivan taustamusiikin ja äänimaisemien avulla.
Lapualla asuva alahärmäläinen Merituuli Metsola kertoo näytelleensä nuorempana, mutta olleensa pitkään poissa ryhmäteatterista sairastuttuaan ms-tautiin.
–Meidän ääni-ihmisemme Maria Välikangas vinkkasi tästä ja uskaltauduin mukaan. Sairauden vuoksi olin pitkään poissa. En uskaltanut näytellä, kun en aina muistanut repliikkejä, enkä halunnut pilata muiden tekemistä. Olen tehnyt paljon monologeja, ja pikkuhiljaa palannut ryhmäteatterin pariin. Tässä haasteita toi oppaan ja baarin omistajan tuplarooli ja poikkeuksellisen lyhyt harjoitusaika.
Komedia toimii kesäteatterissa
Reilu 15 vuotta näytellyt, teatteripedagogiikkaa opiskellut kortesjärveläislähtöinen Anne Jutila kertoo näytelmän olleen hänen ensimmäinen koko illan näytelmän ohjauksensa. Loppukumarrusten jälkeen Jutila kiitti yleisöä, työryhmää ja vapaaehtoisia Pirkko ja Kari Manua ja Veli Sipilää sekä yhteistyökumppaneita.
–Näytelmä valikoitui näyttelijöiden määrän mukaan, ja valmistui vain puolessatoista kuukaudessa. Harjoitusaikatauluun vaikuttivat kansalaisopiston ja näyttelijöiden aikataulut. Hienosti kuitenkin onnistuimme, näyttelijät tekivät loistavan suorituksen. On hienoa olla mukana tekemässä historiaa, kun Kauhajärven Rantapuistolavan kauniissa maisemissa nähdään ensimmäisen kerran kesäteatteria.
Yleisössä ollut lapualainen Jorma Kallio kiitteli miljöötä, uusien teattereiden syntyä ja vanhan tekstin tuomista nykyaikaan sitä kuitenkaan liikaa muuttamatta tai pilaamatta.
–On hienoa, että syntyy uusia lyhyt- ja pidempiaikaisia teattereita ja vielä uudessa paikassa. Kesäteatterivalikoima ei ole kovin suuri, joten oli kiva, että oli itselle uusi teksti. On hyvä piirre, kun otetaan mukaan ajankohtaisia aiheita. Kesäteatterin suosio perustuu keveyteen, ja tämän tyyppinen komedia toimii. Diplomi-insinöörin rouvan rooli ilahdutti. Tässä tekstissä oli sanomaa ja syvyyttä, toistensa ymmärtämistä.
Teatterielämys on toteutettu Kanto-teatterin ja Lapuan kansalaisopiston kanssa, yhteistyössä Kauhajärven Kyläyhdistyksen ja monien muiden tahojen kanssa. Esityksiä nähdään vielä tulevana viikonloppuna 17.–19. heinäkuuta, sekä heinäkuun kahtena viimeisenä viikonloppuna. Tarkemmat esitysaikataulut ja yhteistiedot löydät kotisivuiltamme tapahtumakalenterista.







