SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar myönsi kielitaito-ongelmien olevan todellisia hoitoalalla, mutta painotti asenteen ja arvostuksen merkitystä kielen sijaan. Hänen mukaansa riittää, että työvuorossa on yksi suomea osaava hoitaja tukemassa muita. Käsittämätöntä. Hoitotyö ei ole ideologinen kokeilu eikä paikka, jossa voidaan testata, kuinka paljon potilasturvallisuudesta voidaan tinkiä.
Kielitaidon puute näkyy hoitotyön arjessa päivittäin. Asiakas ei ehkä osaa kuvata kipuaan riittävän tarkasti tai hoitaja ei ymmärrä oireiden sävyeroja. Lääkitysohjeet voivat jäädä epäselviksi, allergiat kertomatta ja voinnin muutokset huomaamatta. Hoitotyössä pienetkin väärinymmärrykset voivat kasvaa suuriksi seurauksiksi, eikä näihin ole varaa. Hätätilanteissa yhteisen kielen merkitys korostuu entisestään. Kun vointi romahtaa tai asiakas on sekava, viestinnän täytyy olla selkeää ja välitöntä.
Kielitaidon puute kuormittaa työyhteisöä ja siirtää vastuun niille, jotka kieltä osaavat. He joutuvat selittämään, tulkkaamaan ja varmistamaan, että kaikki on ymmärretty oikein. Se ei lisää tehokkuutta. Se lisää riskejä. Jos hyvin suomea puhuvan hoitajan odotetaan jatkuvasti tukevan toisia ja tulkkaavan heille, kuormitus kasvaa, riskit lisääntyvät ja työhyvinvointi kärsii. Kielitaidon puute heikentää hoidon laatua sekä vaarantaa asiakas- ja potilasturvallisuuden. Kielen opetteleminen riittävälle tasolle on osa ammatillista velvollisuutta. Hoitotyössä vastuu potilaasta edellyttää, että hoitaja ymmärtää ja tulee ymmärretyksi ilman jatkuvaa tukea.
Hoitotyö ei ole pelikenttä, jossa testataan keskeneräisiä ratkaisuja potilasturvallisuuden kustannuksella. Kielitaitovaatimuksia ei tule höllentää vaan tiukentaa. Suomen kielen riittävä osaaminen on varmistettava ennen itsenäistä vastuuta potilaista. Kun kyse on ihmisten terveydestä ja hengestä, rimaa ei lasketa.
Heidi-Maria Kuusela
