Suomalaisen kulttuurin ja Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta. Kyseisenä päivänä vuonna 1835 Kalevalan kirjoittaja Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Vanhan Kalevalan esipuheen. Vuonna 1849 ilmestynyt päivitetty versio kansalliseepoksesta löytyy Suomalaisen kirjallisuuden seuran Finlit-sivustolta.
Koululaiselle Kalevalan tarina ei auennut, runomittaan kirjoitettu kieli oli vierasta ja vaikeaa. Vasta aikuisena, musiikinopettajan opinnoissa ja töissä, syvennyin eepokseen; koin velvollisuudekseni avata tarinaa ja sen kieltä oppilaille, mutta ensin oli ymmärrettävä sitä itse.
Kalevala alkaa luomismyytillä, jossa maailma syntyy sotkan munasta. Luomismyyttejä on kerrottu muinaisista ajoista asti kaiketi kaikissa tunnetuissa kulttuureissa, jokaisella mantereella. Kaikilla yhteisöillä on omat symboliset tarinansa maailman synnystä erilaisine jumalineen. Kansantaruille tyypilliseen tapaan Kalevala kertoo oman alueensa, eli Pohjolan kansojen, ja tarinassa esiintyvien henkilöiden seikkailuista. Tarinan kerronta, juoni ja henkilömäärä on niin kirjavaa, että symboliikan tulkintaan saattaa tarvita ulkopuolista apua. Ainakaan ensimmäisellä lukukerralla ei tarinat auennut, mutta mitä enemmän aiheeseen ja myös muiden kulttuureiden tarinoihin perehtyy, sitä enemmän avautuu vanhan kansan tarinoiden symboliikka.
Kalevalan pitkä historia ulottuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua. Erään tietolähteen mukaan vanhan kirkkoraamatun 1776 käännöksessä viitataan Kalevan poikiin muinaisina jättiläiskansoina. Ja kertoipa geologi Teemu Öhman luennollaan mainion näkemyksen siitä, että Kaalinjärven törmäyskraatteri Viron Saamenmaalla olisi Kalevalaisten Sampo. Meteoriittirauta on kaiketi ollut pronssikauden ihmisille kultaakin arvokkaampaa.
Miksi Kalevalaa sitten pidetään suomalaisen kulttuurin kulmakiviteoksena? Suullisen perimätiedon pohjalta koottu teos ilmestyi merkittävään aikaan vahvistamaan herkän kansakunnan identiteettiä. Suomi oli irtaantunut Ruotsista 1800-luvun alussa ja liitetty Venäjään. Suomenmielisyys alkoi herätä, ja Lauantaiseura, johon Lönnrotkin kuului, ajoi suomen kieltä sivistyneistön kieleksi. Euroopassa 1800–1900-luvun vaihteessa vallinneen kansallisromantiikan aikakauden luonnon ihannointi ja kansalliset aiheet näkyivät ja kuuluivat taiteessa, kuten Sibeliuksen sävellyksissä, ja lukuisien luontomaisemia maalanneiden maalareiden teoksissa. Suosikkini, Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous pysäyttää joka kerta. Kullervon tarinan symboliikka, ja se miten taiteilija on osannut vangita suomalaisen kansallismaiseman ja nyrkkiä puivan Kullervon katkeruuden tuntemukset käsin kosketeltaviksi tauluun, ällistyttää.
Kalevala loi pohjan suomen kielelle, suomalaiselle identiteetille ja kulttuurille. Joten käytetään kieltä, vaalitaan, puhutaan, kirjoitetaan ja luetaan sitä sydämiemme kyllyydestä.
Maija Perälä
