Miksi kutsutaan sellaista porukkaa, jossa kukaan ei ole puikoissa, vaikka yhtä lukuun ottamatta kaikki ovatkin puikoissa ja hän, joka ei ole puikoissa, lausuu runoja? Kyseessä on tietenkin Kirjallinen ompeluseura, joka kokoontuu Kortesjärven kirjastossa jokaisen kuukauden ensimmäisenä torstaina kello 13–14.30.
Kirjastonhoitaja Päivi Lahti tuo pöytään kahvia ja makeaa tarjottavaa. Hän kertoo tapahtuman olevan Kauhavan kaupungin järjestämä, vaikka varsinaista vetäjää ei olekaan.
–Muistaakseni yli kymmenen vuotta täällä on kokoonnuttu. Nykyäänhän ompeluseuroja ei enää järjestetä kenenkään kotona, kuten ennen, joten kirjasto sopii hyvin tähänkin tarkoitukseen. Myös Kauhavan kirjastossa järjestetään vastaavaa, kertoo Lahti.
Mukaan saa tulla ilman erillistä ilmoittautumista. Tiedustelen kutojilta, onko mukana ollut koskaan miehiä?
–No sitä odotellessa, kuuluu kutimien takaa ja iloinen naurunremakka täyttää kirjaston salin, johon jo melkein kaikki ovatkin saapuneet paikalle.
Kutomisen ohessa kirjojen lukeminen on mahdotonta, mutta toisinaan niistä keskustellaan.
Yleensä keskustelut sivuavat yleisiä ja ajankohtaisia asioita. Sosiaalinen kokoontumishetki hyvässä porukassa mielekkään tekemisen parissa koetaan tärkeäksi. Unohtamatta tietenkään kepeää huumoria, joka kirvoittaa huoneessa olijat vähän väliä iloiseen nauruun.
Tuotoksia Ukrainaan ja syöpäosastolle
Ompeluseura tekee myös hyväntekeväisyyttä. Ukrainaan lähetettävä villasukkia kudottiin 44 paria ja pipoja 31. Uusimpana projektina suunnitellaan sukkien ja ranteenlämmittimien kutomista Seinäjoen Keskussairaalan syöpäosastolle.
Inkeri Koivua pyydetään lausumaan runoja. Hänellä on kutimien ja lankojen sijaan mukana ruutuvihko, johon hän on kirjoittanut muistiin Heli Laaksosen ja Arto Juurakon runoja.
–En pysty kutomaan, mutta tapaan lausua runoja, sanoo Koivu.
Koivun lausuessa huone hiljenee kutimien kilinää lukuun ottamatta. Kaikki kuuntelevat hartaasti. Runot ovat oivaltavia ja humoristisia ja ne mukautuvat sopivasti tunnelmaan. Lausunnan jälkeen harmitellaan, ettei Kortesjärven Suvipäivien ohjelmistossa ole enää pariin vuoteen ollut runonlausuntaa.
Lopuksi juodaan kahvit
Lähellä on, ettei haastatteluun tule mukaan myös ”toimittaja testaa” -osiota, kun joku ovelasti ehdottaa:
–Eikö täältä keneltäkään löytyisi ylimääräisiä kutimia ja lankaa, jotta toimittaja pääsisi kokeilemaan?”
Myös kuvaajia luvataan löytyvän, mutta onneksi tämä tuhoon tuomittu ajatus unohtuu, sillä minulle tarjotaan Kauhavan kaupungin kustantamaa kahvia. Sitä toimittaja mielellään testaa, jonka jälkeen onkin aika toivottaa ompeluseuralaisille sopivan kireitä silmukoita ja leppoisaa joulunodotusta.
Jani Kielinen




