Kirjallisuus toi yhteen alajärveläiset Eila Pohjosen ja Irja Turjan. Turja luki tyttärensä innostamana Pohjosen äidinäidistään ja äidistään kirjoittaman teoksen Juno – elämä antoi ja otti (2018). Turja otti yhteyttä Pohjoseen ja vaati lisää.
–Sanoin, että haluan lukea tarinalle jatkoa ennen kuin kuolen!
Naiset olivat tienneet toisensa ainakin sen kuuden vuoden ajan, kun Pohjoset olivat asuneet Alajärvellä, mutta he ystävystyivät kolmisen vuotta sitten. Monen muun asian ohella heitä yhdistää myös lukuharrastus.
–Meillä natsaa hyvin.
Viime kesänä ilmestyikin Juno-teoksen jatko-osa Keisarinna ja Villavakkapoika, joka kertoo suvun tarinaa eteenpäin aikana ennen Eilan syntymää ja sen jälkeen aina nykyvuosiin saakka. Turja pääsi esilukijaksi, luki valmiit liuskat useaan kertaan ja tivasi aina lisää.
–Irja on minun muusani, Pohjonen toteaa. –Muusahan tarkoittaa inspiraation lähdettä. Kreikkalaisessa mytologiassa muusat olivat jumalattaria, jotka antoivat inspiraatiota taiteilijoille ja tieteilijöille. Minun muusani on pieni, ryppyinen mummo, josta tulee mieleen heinäsirkka tai västäräkki!
Matka toisen kirjan valmistumiseen ei ollut helppo.
–Välillä tunsin muusan voimasta olevani oikea kirjailija. Aikaa kului, ja monien sairaalakuukausienkin vuoksi välillä uskoni kirjailijana meni maan rakoon. En uskonut itseeni, enkä edes uskonut eläväni tarpeeksi kauan saadakseni kirjan valmiiksi. Mutta Irja ei väsynyt soittelemaan, kyselemään, kehumaan ja kannustamaan. Ilman Irjaa tätä kirjaa ei olisi!
Kirja oli loppumassa Eilan äidin Marjatan kuolemaan, mutta se ei Irjalle sopinut.
–Kuinka se nyt katkesi kuin kanan kinttu, hän ihmetteli, ja Eila jatkoi tarinaa.
–Olen lukenut nämä kirjat moneen kertaan, ne ovat tavallista elämää, mutta tavattoman mielenkiintoista ja hyvin kirjoitettua. Olen suositellut niitä myös lapsilleni ja lastenlapsilleni ja ne ovatkin nyt lainassa. Olen tullut valikoivaksi lukemisen suhteen, enkä nyt paljoa muuta luekaan kuin Eilan tekstejä. Saan toimia esilukijana myös uusille teksteille, Turja kertoo.
Saattohoito toi äidin ja tyttären yhteen
Pohjonen on 14 lapsen äiti, jolle kirjoittaminen aukesi masennuksen ja äidin kuoleman myötä. Hän saattohoiti haimasyöpää sairastanutta äitiään Helsingissä vuosituhannen vaihteessa.
–Molemmat tiesimme aikaa olevan vähän. Olin kuullut paljon äitini ja äidinäitini elämästä ja halusin saada tarinan tietoon myös jälkipolville. Kolmen kuukauden ajan äiti muisteli ja minä kirjoitin kynä sauhuten sängyn laidalla istuen. Myöhemmin kotona kirjoitin tarinan puhtaaksi. Apuna olivat myös äitini päiväkirja ja sota-aikaiset kirjeet; luin myös paljon sota-ajan historiaa taustaksi.
Puutarhakadun Ullasta se alkoi
Ensimmäinen Pohjoselta julkaistu kirja oli SRK;n kustantama Puutarhakadun Ulla vuonna 2000. Se syntyi kuusi vuotta kestäneen masennuskauden pahimmassa vaiheessa.
–Muistin äkkiä, millaista oli, kun oli hyvä olla. Olin silloin kuusivuotias. Aloin kirjoittaa niiden muistojen innostamana. Teos ilmestyi samoihin aikoihin, kun äiti kuoli. Huomasin, miten hyvää kirjoittaminen teki ja jatkoin sitä. Olin Saaren Antin kirjoittajakurssilla netissä; siellä oli hyvä porukka, jossa saattoi olla oma itsensä.
Pohjoselta on julkaistu myös hyväksikäytöstä kertova kirja Mari sekä masennusta käsittelevä Kuilun partaalla. Vastapainoksi arjen ja masennuksen ankeudelle syntyi satuja: Kirjastokeijun urotyö ja muita keijusatuja, Punainen lanka ja Soliseva satulähde. Suomi100-juhlavuoden merkeissä syntyi myös runoteos Elämän maku. Sitten oli aika saada suvun tarina kansiin.
Nyt työn alla on omaelämäkerrallista tekstiä, syvemmin kuin aiemmin kirjoitetussa.
Äitiyden kipua ja onnea
Eila Pohjosen Juno-kirjan päähenkilö on pappilassa varttunut kasvattilapsi, jonka omat vanhemmat olivat tulleet Suomeen Turkin sotaa pakoon ja menehtyneet. Juno päätyi nuorena naimisiin ja avioliitosta syntyi kolme lasta. Viulunsoitonopettajana toiminut puoliso loikkasi ulkomaille ja katosi. Voidakseen taata lapsilleen hyvät oltavat ja mahdollisimman hyvän kasvatuksen Juno joutui tekemään uhrauksia, jotka heijastuvat myös lasten elämään. Erityisesti niistä kärsi nuorimmainen, Marjatta, joka varttui helsinkiläisessä porvariskodissa. Sotavuosina Marjatta koki romanssin, jolta maailmantilanne vei tulevaisuuden. Hän löysi puolisokseen jyväskyläläisen poliisin ja teki elämäntyönsä kirjapainoalalla.
Eila Pohjosen (omaa sukua Linjama), 77, elämäntarina on monisyinen ja sisältää ainekset useampaankin kirjaan. Hän syntyi Jyväskylässä, sairaalassa keisarileikkauksella. Juha-puoliso puolestaan oli niin ikään keskonen ja hänen elämänsä alku tapahtui villavakassa uuninpankolla kivijärveläisellä tilalla.
Eila-tyttö jäi vanhempiensa ainokaiseksi. Vanhemmilla oli työnsä ja harrastuksensa, ja tyttö vietti lapsuuskesiään milloin missäkin sukulaisilla ja tuttavilla. Kotona hän tunsi itsensä usein yksinäiseksi.
–Toivoin jo lapsena, että saisin 10 lasta, muutama tuli sitten kaupan päälle. Halusin aina olla kotona lasteni kanssa, heitä hoitamassa.
Pohjosen perhe asui pitkään Alavudella ennen Alajärvelle muuttoa. Alajärvelle houkutteli täällä asuva Seppo-poika perheineen.
Eila Pohjosen teoksia saa ostettua hänen nettisivultaan ja viikonloppuna Paavolantorin joulumarkkinoilta.
