Evijärveläiset Kaija Koski ja Eila Kontiainen ovat intohimoisia marjastajia, eivätkä vasta eläkepäivien seurauksena, vaan marjoja on poimittu jo pienestä pitäen, vanhempien mukana mentiin metsän siimekseen.
Molemmat naiset ovat nykyisin leskiä, mutta marjassa käytiin myös miesten elinaikana. Marjastus oli koko perheen yhteinen harrastus. Marjastus on kuulunut heidän elämäänsä aina, toisin kuin niillä, joille kouluaikojen “pakolliset puolukkakiintiöt” jättivät happaman maun marjoihin.
–Se on hyötyliikuntaa ja siinä on elämäniloa, kun saa olla metsässä. Joskus ei löydy marjoja lainkaan, mutta kun löytää hyvän paikan, se on aina pieni ahaa-elämys. Kaikki paikat ovat erilaisia ja jokaisessa on oma tunnelmansa, Kaija kertoo.
Marjaretkillä hiljaisuus on osa nautintoa.
–Joskus sanon Eilalle, että kuuntelepas! Ja Eila vastaa, ettei täällä kuulu mitään – ei muuta kuin linnunlaulua, Kaija naurahtaa.
Eilalla ja Kaijalla ei ole kiirettä, kun he lähtevät metsään.
Tuhansia kiloja puolukoita
Kaksikon into näkyy myös määrissä. Molemmat keräävät vuodessa lähes 2 000 kiloa puolukoita ja lisäksi mustikoita tilaustyönä vakioasiakkaille. Kumpikin on edelleen huippukunnossa Kaijan selästä huolimatta. He lenkkeilevät päivittäin, joskus kahdestikin, ja käyvät yhdessä salilla sekä jumpassa.
Marjastaminen on rouvien yhteistä liikuntaa ja terapiaa. Päivän reissu kestää yleensä neljästä viiteen tuntiin, ja parhaimmillaan tunnissa täyttyy kaksi sankoa per henkilö. Parhaana päivänä he ovat saaneet yhteensä 24 sangollista marjoja.
Karhuja tai susia he eivät ole koskaan nähneet, eikä eksymistä tarvitse pelätä.
–Pidämme kiinni siitä, että auto näkyy aina jossain. Emme mene syvälle metsään, vaan sellaisiin paikkoihin, joihin muut eivät mene, Eila kertoo.
Marjapaikat vaihtelevat vuosittain, ja vaikka salaisuuksia ei ole, eivät he parhaimpia paikkojaan muille kerro. Joskus hirvikärpäset ja vihaiset ampiaiset ovat saaneet marjastajat vaihtamaan paikkaa. Tänä kesänä marjasato on ollut hyvä, vaikka uusia alueita on täytynyt etsiä.
Marjoista iloa ja lisätuloa
Marjat menevät pääosin myyntiin – suurin osa Lappajärvelle vakio-ostajalle, mutta myös kotipihalta käy asiakkaita. Ostajia on tullut jopa Helsingistä ja Lappeenrannasta. Ilmeisesti huhu on kiertänyt, että heiltä saa aina marjoja.
Osa sadosta pakastetaan ja osa annetaan lapsille, mutta Eilan lapset keräävät usein omat marjansa.
Puolukan hinta nousi tänä syksynä 2,5 euroon kilolta, mutta raha ei ole pääasia.
–Tämä on meille iloista puuhaa. Metsässä mieli lepää, ja eläkkeen päälle se on mukava lisä, he toteavat.
Ystävyys ja metsä pitävät virkeänä
Rouvia harmittaa, ettei nuoria enää kiinnosta marjastus entiseen tapaan.
–Monet vanhat marjanostajat kysyvät, että kun meidän ikäpolvemme lopettaa, mistä löytyvät uudet poimijat, he pohtivat.
Kaija ja Eila ovat tunteneet toisensa jo vuosikymmeniä, ja yhteiset marjamatkat ovat vahvistaneet ystävyyttä entisestään.
–Marjastaminen yhdistää – siinä on mukana ystävyys, liike ja luonto. Ei sitä parempaa yhdistelmää ole, he sanovat yhteen ääneen.
Leevi Norrena
