Aikoinaan ihmisellä on ollut kuudes aisti, mutta se on ajan myötä jäänyt ”tarpeettomaksi” ja hiipunut sukupolvien mittaan.
–Maailmassa on kaksi maailmaa rinnakkain; uskontunnustuksessakin mainitaan, että ”näkyväisten ja näkymättömän” Luoja. Eläimet vaistoavat tällaiset näkymättömät, niin sanotut yliluonnolliset ilmiöt paljon ihmistä paremmin ja myös reagoivat niihin. Me ihmiset olemme pääasiassa henkimaailman kanssa tekemisissä vain silloin, kun sieltä otetaan yhteyttä ja on asiaa. Asiaan on suhtauduttava suurella kunnioituksella ja otettava vain vastaan, mitä sieltä tulee, kertoo alajärveläinen Keijo Lahdenmäki.
Lahdenmäen suvussa ”näkymättömät” ovat olleet osa arkista elämää ja ilmaantuneet eri tilanteissa kertomaan jostakin tulevasta tärkeästä asiasta tai varoittamaan jostakin.
Arkun kantajat
Talvisodan tai välirauhan aikana eräänä aamuna Lahdenmäen talon nuorin poika oli menossa lampun kanssa tallille, kun jostakin alkoi kuulua lähenevää veisaamista. Hän pysähtyi ihmettelemään ja silloin hän näki metsän laidassa joukon ihmisiä: sotilaat kantoivat arkkua. Kulkue läheni nuorukaista ja meni pihan poikki kuin elokuvissa, kunnes maantielle tultaessa arkku ja kantajat ikään kuin katosivat maan alle ja veisuu lakkasi. Heinäkuussa 1941 kaatui Kiteellä talon vanhin poika.
–Isäni oli näkijä, jota tultiin tapaamaan kaukaakin. Hän kertoi myös paljon juttuja henkimaailman asioista sekä kohtaamisista sen kanssa; menneinä vuosisatoina ja vielä sata vuotta sitten sellaiset tapahtumat olivat melko yleisiäkin. Aikana ennen televisiota ja nettiä tavattiin kokoontua kylällä ja kodeissa ja kertoa näitä tarinoita, jolloin ne siirtyivät sukupolvelta toiselle. Sellainen perinne on kadonnut, ja monet tarinat sen myötä, sanoo Keijo Lahdenmäki.
Puoliso Marja-Liisa Lahdenmäki toteaa, että Keijo näkee ennalta asioita joko unissa tai näkyinä, esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat jättämässä tämän maailman.
–Itse en halua sellaisista kuulla, se on pelottavaa.
Kummitusjuttuperinne on Keijo Lahdenmäelle tärkeä osa kulttuuria ja paikallista elämää. Hän osallistuu mahdollisuuksien mukaan lähialueella pidettäviin kummitusjuttuiltoihin, joissa kerrotaan paikallisia tarinoita.
–Aikoinaan olimme Viita-Pekan kanssa Evijärven Väinöntalolla juttuillassa. Oli syyskuu, hämärää ja vain kynttilän valoa tuvassa. Siellä oli paljon väkeä, enkä ole varma, olivatko kaikki paikalla olijat tästä maailmasta.
Viestejä välitilasta?
Mistä näissä näyissä ja kokemuksissa on kyse? Keijo Lahdenmäki kertoo, että kummitukset ovat usein sellaisten ihmisten henkiä, jotka ovat kuoleman jälkeen jääneet välitilaan osaamatta mennä eteenpäin.
–Usein on kyse äkillisesti kuolleista, nuorista ihmisistä tai henkilöistä, jotka ovat kokeneet vääryyttä. Voi olla myös oman tunnon tuskaa asioista, joiden haluttaisiin tulevan esiin ja korjattavan jälkikäteen.
Lahdenmäki kertoo esimerkin Lopelta, missä sisällissodan aikana ammuttiin ihmisiä suolla ja työnnettiin suohautaan. Eräästä talosta oli ammuttu vähä-älyinen renki ja piika. Kuolemansa jälkeen renki nähtiin usein istumassa tuvassa takkatulen äärellä huokaillen ja valittaen, piika kävelemässä pirtin lattialla edestakaisin. Kulkija kysyi sitten yöpaikkaa talosta ja isäntä lupasi, mutta varoitti, että tuvassa voi olla levotonta yöllä. Kulkija heräsikin liikkeeseen tuvassa ja avasi sänkyverhon kysyen, mikä on hätänä. Piika kertoi, minne heidät on siunaamatta haudattu ja kulkija meni tietojensa kanssa pappilaan. Suohaudan ruumiit kaivettiin ylös ja vietiin kirkkomaan multiin, minkä jälkeen hahmoja ei tuvassa nähty.
Lahdenmäen mukaan henkimaailma suhtautuu ihmisiin lähtökohtaisesti neutraalisti tai positiivisesti, mutta mustan magian avulla on mahdollista kutsua esiin räyhähenkiä, jotka aiheuttavat haittaa muille.
–Valkoisen magian harjoittajia puolestaan ovat sellaiset, jotka tekevät hyvää esimerkiksi auttaen etsimään tavaroita tai ihmisiä näkökykynsä avulla tai valmistamalla luonnon antimista lääkkeitä, parantamaan niillä tai seisauttamalla veren hätätilanteessa. Mustaa magiaa on se, jos kykyjä käytetään oman edun tavoitteluun aiheuttamalla haittaa toisille.
–Tällaisia kykyjä annetaan kokemukseni mukaan vain kaikkein vahvimmille yksilöille suvuissa, joissa tällainen kuudes aisti on säilynyt. Minulla on sellaiseen liian vilkas mielikuvitus.
Kummitus Aino-tossuissa
Yhden kertomuksen Lahdenmäki kertoo omasta elämästään. Hän oli ollut poikansa kanssa remontoimassa tämän hankkimaa asuntoa Tampereella. Yhtäkkiä asunnon eteiseen ilmestyi vanha nainen Aino-tossut jalassa, esiliina edessä, katsoi meitä ja hymyili.
–Tajusin heti, ettei tuo nainen ole tästä maailmasta, ovikin oli lukossa, mistä hän olisi sisään päässyt? Kerroin pojalleni ja hän kertoi, että keväällä vielä asunnossa oli asunut kuvaillun kaltainen henkilö. Tämä kävi vain katsomassa, mitä tapahtuu, ja osoitti olevansa tyytyväinen asioiden tilaan.
Nuorisoseuran kummitukset
Kerrotaan, että Alajärven Nuorisoseuralla kummittelee.
–Moni on nähnyt siellä sotilaan suojeluskunta- tai vanhassa sotilasasussa. Uskotaan, että se on Yrjö Haavisto, joka kaatui jouluaattona 1939.
Toinen hahmo, joka on nähty talossa kuolemansa jälkeen, on Ebba-neiti. –Hän oli maanmittari Aallon konttoristina ja tuli Alajärvelle, minkä jälkeen toimi suojeluskunnan konttoristina. Eräänä kesänä sotilaskouluttajaksi paikkakunnalle tuli nuori luutnantti ja he rakastuivat toisiinsa. Kesän aikana he muun muassa tanssivat yhdessä nuorisoseuralla. Syksyllä luutnantti lähti Helsinkiin ja lähetti sitten kirjeen Ebballe, ettei voi jatkaa suhdetta, koska hänellä on vaimo ja lapsia. Ebba otti tämän hyvin raskaasti.
Ebba palasi myöhemmin niin ikään Helsinkiin ja vietti viimeiset vuotensa vanhainkodissa kunnes kuoli tuo kirje kädessään 1963. Samaan aikaan Alajärvellä salama iski nuorisoseuran taloon ja talo paloi.
Keijo Lahdenmäki uskoo itsekin nähneensä Ebban ollessaan näytelmäharjoituksissa nuorisoseuralla. –Seisoin parvella ja tunsin että joku katsoi minua. Käännyin katsomaan ja näin naishahmon, joka sitten otti askeleen taaksepäin ja katosi.
Pohakkojen taistelu
Asuipa Järviseudulla aikoinaan kaksi noitaa eli pohakkaa, joille tuli kiistaa siitä, kumpi on vahvempi. Surmaniemessä asunut Jaakko nostatti Pyhävuorelta käärmeitä, jotka tulivat vanteina pyörimällä rinnettä alas kohti toisen noidan taloa. Tämä Aution mies sai kuitenkin tietää juonesta ja pystyi pysäyttämään käärmeet, kun ne joutuivat ylittämään puron. Vastaiskuna hän laittoi palavan taulan käärmeen suuhun ja ohjasi sen menemään Surma-Jaakon riihen alle. Riihi paloi.
Pitkäksi venynyt laina
Kiviharjussa asui aikoinaan Erkki-niminen pohakka, joka teki taikoja. Hän käytti ainesosina hautausmaalta, huonosti köyhäinhaudasta kaivamiaan ruumiinosia. Niitä ei kuitenkaan saanut pitää, vaan ne tuli palauttaa. Hän oli tullut Puron Hemmin luokse, että lähde viemään kirkolle ja ohjeisti sitten, että käännä hevonen jo valmiiksi menosuuntaan, ennen kuin käveli kirkon ja tapulin välistä kirkkomaalle. Hemmin hevonen korskui ja vaahtosi. Hautausmaalta kuului kova polina, sitten Erkki ilmestyi takaperin kävellen portista ja loikkasi rekeen. Hevonen tuli hurjaa vauhtia kirkolta. –Meinasivat pitää lujilla, kun meni laina pitkäksi, kertoi Erkki.
Siunaamaton hautaus
Luoma-aholla asui Arkku-Antti, jonka vaimo Leena teki kuolemaa saunalla. Vaimo oli siellä huonolla joidolla. Pyhälahdesta tuli sukulaisia käymään ja toivat Leenalle kotijuustoa. Kuolema tuli, kun Leenalla oli vielä juusto kädessä. Antti ja hänen ystävänsä Jaakko tulivat paikalle ja alkoivat tapella juustopalasta. Tarina ei kerro, kumpi sen sitten söi.
Leena laitettiin arkkuun ja arkku riiheen. Hänet oli määrä viedä viikonloppuna tapuliin, mutta miehet alkoivat ryypiskellä ja keksivät, että Leena pitää haudata tänään. He alkoivat tehdä lähtöä kirkkomaalle. Räätäli sattui paikalle ja sanoi, että veisataan lähtövirsi, mutta sillä välin kun hän oli hakemassa virsikirjaa, Antti ja Jaakko jo ajoivat kärryillä tiehensä.
Tie ei ollut kovin hyvässä kunnossa ja arkku alkoi matkan tärinöissä hajota. Leena valui ulos arkusta. Miehet tuuppivat Leenan takaisin, korjailivat arkkua kirveen hamaralla ja jatkoivat matkaa juhlatuulella. He ajoivat suoraan kirkkomaalle kaivetun haudan luo ja valuttivat arkun hautaan. He ottivat loimen ja palasivat takaisin sellaista kyytiä, että kaikki irtonainen lensi kärryistä. Leena taitaa olla ainoa hautausmaassa lepäävä, jota ei ole siunattu kuoleman jälkeen.
Viimeiset naurut
Niin ikään Luoma-aholla Uudellatuvalla oli syytinkimuori, jota kutsuttiin Korppi-Leenaksi. Kun Leena alkoi sairastella, hän pyysi, ettei häntä jätettäisi kuoleman jälkeen paikkaan, jota ei ole lukittu. Hänet vietiin kuoleman tultua riiheen ja ovi laitettiin lukkoon. Arkku-Antti ja muita miehiä oli juopottelemassa ja he keksivät loistavan jäynän: haetaan arkku riihestä ja laitetaan se Uudentuvan ovea vasten niin että kun joku avaa oven, Leena kaatuu porstuaan.
Miehet eivät saaneet lukkoa auki riihen ovella, joten he päättivät mennä sisään ruumenmökin luukun kautta. He saivat nostettua arkun ulos ja avasivat sen, jolloin Leena alkoi todella kovalla äänellä nauramaan. He kantoivat arkun äkkiä takaisin sulkematta sitä ja kamppailivat ahtaassa tilassa, kuka pääsee sieltä ensin ulos.
Aamulla Leenaa lähdettiin viemään kirkolle. Arkku oli auki ja Leena oli arkussa ihan vakavana.
Varoitus
Alajärvellä eräässä talossa asui kaksi perhettä, samaa sukua, samassa talossa. Väliovi oli suljettu liimapaperilla. Tulossa oli mutkikas tilan jako. Talossa asuva nuori mies oli panemassa hellaan tulta, hän oli lähdössä navettaan lyhdyn kanssa, kun tuosta suljetusta ovesta tuli vanhan naisen hahmo. Mies tunnisti tulijan edesmenneeksi mummukseen ja nosti lyhtyä nähdäkseen paremmin.
–Älä kiroa kuolleita, sanoi nainen ja katosi uunin luukusta sisään.
Nuorta miestä oli varoitettu ja jako meni hyvin, sukusopu säilyi.
Merikasarmin kummitus
Soinissa Motti-Milian kämpällä pidetyssä kummitusjuttutilaisuudessa kahdella henkilöllä oli kokemus samasta tarinasta.
–Mukana oli Helsingin Merikasarmilla armeijassa palvellut soinilaissyntyinen mies, kun itse aikoinani olin Helsingissä Volvolla töissä ja työskentelimme Merikasarmilla vuokratiloissa. Siellä on nähty keskellä päivääkin kävelemässä ortodoksimunkki, joka kulkee seinien läpi. Tarina kertoo, että munkki on ammuttu kellarissa 1917. Aikoinaan kellarissa oli ase- ja ammusvarasto. Toinen paikalla ollut kertoi, että armeijan aikana alakertaan mentiin aina aseistautuneina ja kaksin.
