Kortesjärven yhtenäiskoulun oppilaat pääsivät viettämään liikunnallista päivää yhdessä KJV:n eri lajijaostojen edustajien opastuksella. Jalkapallopisteellä Jouni Mattilan opeteltiin pallonhallintaa. Nurmeen asetellut merkit pujoteltiin läpi ja lopuksi pallo lauottiin pieneen maaliin.
–Siitä loppuun sitten napakka veto maaliin. Ei mitään säähavaintopotkuja, vaan terävästi maata pitkin maaliin, Mattila ohjeistaa ja kannustaa oppilaita onnistuneiden suoritusten jälkeen.
–Hienoa. Tehän ootte vaikka kuinka hyviä.
Hiihtojaoston pisteellä Risto Pirttinen esitteli lihaskuntoharjoituksia, muun muassa lankuttamista.
–Sellainen kolmekymmentä sekuntia kerrallaan, Pirttinen neuvoo.
Suunnistusjaoston Hannele Lahti puolestaan näytti, kuinka karttaa luetaan. Hiekkakentälle oli kätketty muutama rasti, joita oppilaat saivat etsiä.
Lentopallojaostolta oli luvassa videotervehdys, jonka oppilaat saavat katsoa myöhemmin luokassa. Videotervehdyksen lähettäjinä ovat Petteri Tyynismaa ja Emilia Tyynismaa.
KJV:n sihteeri Raija-Liisa Hakala piti yleisurheilupistettä. Kentälle oli muodostettu aidoista lyhyt rata, jonka oppilaat juoksivat. Hakala kertoi tapahtuman olevan jälleen yksi KJV:n satavuotistapahtumista. Hakala kertoo, että kaikki sai alkunsa Avain Säästöpankin Hyviä tekoja -hankkeesta. Jaossa oli 20 000 euroa, joita eri toimijat saivat hakea hyvin perusteluin. KJV päätti hakea tukea seuralle ja ajatus oli luovuttaa mahdollinen tuki koululle.
–Hakemukseen kirjoitettiin, että Kortesjärven yhtenäiskoulun oppilaille liikuntavälineitä.
Keväällä tuli tieto, että KJV:lle on myönnetty 3 000 euroa. Koulun kanssa sovittiin, että he päättävät itse, mitä liikuntavälineitä koululle hankitaan.
–Siinä yhteydessä tuli ajatus järjestää tällainen liikuntapäivä yhdessä koulun ja urheiluseuran kanssa. Tämä ei ole kilpailu, vaan tavoitteena on tehdä tutuksi urheiluseuran eri lajivaihtoehdot, kertoo Hakala.
Tapahtuman päätteeksi Avain Säästöpankin edustajat Susanna Järvenpää ja Tarja Nuottimäki saapuivat paikalle ja lausuivat muutaman sanan.
–Tämän vuoden lahjoituksessa painotus oli lapsiin ja nuoriin. Toivotaan, että tämä lahjoitus kantaa pitkälle, sanoo Järvenpää.
Koulun rehtori Anne Sankelo kannusti lapsia ehdottamaan liikunnan opettajille, tai muulle koulun henkilökunnalle, millaisia liikuntavälineitä toivoisivat.
Jani Kielinen



