Väinöntalon perinteisten koululaispäivien aiheena on tänä vuonna hevonen. Parisataa Evijärven koululaista pääsi viime viikolla tutustumaan hevosen historiaan suomalaisessa talonpoikaiselämässä sekä rapsuttelemaan Kotokallion Abbea, tällä viikolla saman tekee satakunta koululaista Ähtävältä.
Koululaispäivissä oli neljä pistettä: Teresia Eilosen pitämä esittely hevosista, museoavustaja Hilma Latukan tallipiste, jossa hän kertoi entisajan hevosten elämästä ja esitteli museon hevosiin liittyvää välineistöä, 4H:n hevosenkenkätyöpaja, jossa valmistettiin koristeita, sekä museoemäntä Niina Kujalan vetämä välipalapiste, jossa syntyi omenakaurahyväskää mustakaurahiutaleista.
Hanna Honkaniemi Evijärven 4H:sta oli saanut eläinlääkäri Ansa Nummijärveltä apua 450 hevosenkengän hankkimiseen. Niitä tuotiin Kaustiselta saakka. Kengistä syntyi riipuksia ja amuletteja, jotka koristeltiin villa- ja paperilangoilla sekä tusseilla.
–Vaikka hevonen aiheena jakaa lasten mielipiteet, omasta puolestani voin sanoa, että nyt ollaan ytimessä, nauroi opettaja Johanna Mäki-Fräntilä, jolla on itsellä kotona suomenhevosia.
–Hevosaihetta on käyty ympäristöopissa jo aiemmin. Tänä vuonna aiheena on paikallishistoria, ja vierailu täydentää hienosti lasten kuvaa entisajan elämästä.
Askartelupisteeltä Mäki-Fräntilän luokkaan lähti koristeltu hevosenkenkä onnea tuomaan.
Tapahtuma järjestetään yhteistyöllä ja lahjoitusten avulla
Honkaniemi on ollut pitkään mukana koululaispäivien järjestämisessä. –Meillä on seitsemän eri aihetta, joihin on valmiit aihiot ja ne toistuvat niin, että jokainen lapsi ehtii kouluvuosiensa aikana kokea ne kaikki.
Hän iloitsee hyvästä yhteistyöstä museon, 4H-yhdistyksen ja MTK Järviseudun kanssa tapahtuman tiimoilta.
–Nyt saimme avustusta myös Järviseutu-Säätiöltä ja MK-Paali lahjoitti mustakauran välipalaan. Hienoa, että nämä koulut haluavat tulla tänne vuosi toisensa jälkeen. Muitakin kouluja, kuten Lappajärven ja Vimpelin kouluja on kutsuttu mukaan, mutta sieltä ei olla tultu, vaikka olisi hankkeen myötä ollut antaa sata euroa kuljetuskustannuksiinkin.
Aittakierrokselle hevoset hirnuen
Hilma Latukka kertoi koululaisille, kuinka hevonen oli mukana entisajan peltotöissä kesäisin ja metsätöissä talvisin. Lapset kuuntelivat kiinnostuneina. Sitten otettiin keppihevoset ja kirmattiin aittakierrokselle keppareilla.
–Kirkkomatkat olivat pitkiä, kun Evijärvikin kuului Pietarsaaren emäseurakuntaan, niin lauantaina lähdettiin jo hevosella kirkkomatkalle ja kirkon kupeessa oli kyläläisillä omat kirkkoaitat, joissa he yöpyivät ja sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen lähdettiin hevosella kotimatkalle. Oli myös hollitupia pitkämatkalaisia varten, siellä pystyi yöpymään ja lainaamaan hevosta, jos oma hevonen väsyi matkalla.
Evijärvellä asuu kaksi harvinaista dartmoorinponia
Evijärveläinen Teresia Eilonen toi kuusivuotiaan dartmoorinponi Abben tapaamaan koululaisia.
–Harjoittelemme yleisötapahtumissa käymistä, sillä minua kiinnostaisi sosiaalipedagoginen hevostoiminta. Tässä on mennyt ihan mukavasti. Lampaiden kanssa Abbe olisi halunnut tehdä tuttavuutta, mutta ne ovat ujoja.
Dartmoorinponi on harvinainen lounaisenglantilainen ponirotu, jota on maailmassa noin 5 000. Kaksi niistä on Evijärvellä. –Tämä on pienikokoinen ja kiltti rotu, jota on käytetty lasten ponina nummilla ja myös työhevosena esimerkiksi tinakaivoksilla.
Eilonen kertoi koululaisille, että hevosia käytetään töissä vielä tänäkin päivänä: luonnonsuojelualueilla metsätöissä, ratsupoliisien työpareina ja kuntouttavassa hevostoiminnassa.
–Hevonen on ihmisen peili, ammattilainen näkee hevosesta kuntoutettavan tunnetilan ja tunnelman tämän ollessa hevosen kanssa, vaikka tämä ei itse pystyisi sitä sanoittamaan.
Kun 1940 hevosia oli Suomessa noin 300 000, viime vuonna niitä oli 69 300. Suurin osa hevosista on harrastekäytössä. –Yhä useammin hevonen on harrastuskaveri ja perheenjäsen.
”Ei ole itsestään selvää”
–Tuttu, jokavuotinen perinne herätti kenties ironisenkin kommentin, että vuoden kohokohta, mutta siinä mietittiin innoissaan, mikä mahtaa olla teemana tänä vuonna, kertoi kuudesluokkalaisten kanssa tallipisteellä ollut Päivi Vaattovaara. –Erilainen koulupäivä poissa luokkatilasta, aidossa ympäristössä on mukavaa vaihtelua. Meillä on täällä aikamoinen miljöö ihan Suomen mittakaavassa, eikä ole itsestään selvää, että tänne päästään aikaa viettämään.
Linnea Myllymäki nautti koululaispäivästä.
–En ehkä oppinut mitään uutta. Meillä on kotona hevosia. Niitä on mukava hoitaa ja niillä on kiva ratsastaa.














