OLEN kotoisin Poltavan alueelta – Keski-Ukrainasta, jossa on laajat viljapellot, laulut… ja kirjonta.
Tänään haluan jakaa kanssanne jotain enemmän kuin pelkkää tietoa ukrainalaisesta kirjonnasta – palan omaa lapsuuttani. Pala, joka tuoksuu kuivatuille omenoille, kotileivälle – ja kankaalle, jota isoäiti piti kädessään ikkunan ääressä.
Kirjonta on Ukrainassa hyvin vanha kansanperinteen taidemuoto. Mutta meille ukrainalaisille se ei ole vain koriste tai kuvio. Se on kieli. Kieli, jolla isoäitimme ”kirjoittivat” toivotuksia onnesta, rakkaudesta, suojeluksesta. Ja jokaisella kuviolla oli oma merkityksensä – kuin rukous ilman sanoja.
Poltavan alueella erityisen tunnettu on valkoinen kirjonta – silloin valkoisella langalla kirjotaan valkoiselle kankaalle. Se näyttää hyvin herkältä ja hillityltä. Kun olin lapsi, isoäitini kirjoi valkoisen huivin – ohuen, melkein läpikuultavan. Muistan, kuinka pelkäsin koskea siihen – se tuntui taianomaiselta. Isoäiti sanoi: ”Valkoisessa on puhtautta. Kuin ensimmäinen lumi. Kuten äidin sydän.”
Mutta emme kirjailleet me vain valkoisella. Juhlavaatteissa oli usein punaisia ja mustia kuvioita – kirkkaita, geometrisia, hyvin ilmeikkäitä. Esimerkiksi rombimuodot symboloivat hedelmällisyyttä, aaltoilevat viivat vettä ja elämää. Nämä kirjaillut paidat olivat suojelusmerkkejä. Ihmiset uskoivat, että ne suojaavat ihmistä ja tuovat hyvää energiaa.
Isoäitini kirjaili kaikkea: pyyhkeitä, puseroita, huiveja. Hänen kätensä tiesivät, miten luoda kauneutta yksinkertaisesta kankaasta. Kirjailu ei ollut hänelle harrastus – se oli tapa elää. Hän sanoi: ”Ei saa kirjailla vihaisena. Sillä mieliala jää jokaiseen pistoon.”
Ja tiedättekö, jopa silloin kun ukrainalaista kulttuuria kiellettiin, kun kieltä ei saanut opettaa kouluissa – kirjonta säilyi. Sitä ei voitu ottaa pois. Se eli kodeissa, arkuissa, sydämissä. Nyt historia toistaa itseään, ja venäläisten miehittämillä ukrainalaisilla alueilla esi-isien kielellä puhuu ukrainalainen kirjonta uudestaan.
Tänään, kun otan neulan ja langan käteeni, tunnen yhteyden isoäitiini. Ja jopa enemmän – kaikkiin naisiin, jotka sukupolvien ajan eivät kirjoneet vain kangasta, vaan myös historiaamme.
Tapaan usein suomalaista kirjontaa, ja haluaisin tietää, mitä merkityksiä kuvioilla, väreillä on, kuka ja milloin on luonut tuon kauneuden. Ja jos joskus näette ukrainalaisen kirjonnan – katsokaa tarkasti. Ehkä pystytte lukemaan sen sydämen kielellä.
Svitlana Zubenko
Lue myös nämä
