Seuraava tapahtuma:
heinä 04
4 heinäkuun - 14 heinäkuun

Rokulipäivät käynnistyivät juhlavuoden hengessä

Rokulipäivät avattiin perjantaina 4. heinäkuuta sateisessa säässä.
Rokulipäivät avattiin perjantaina 4. heinäkuuta sateisessa säässä.
Rokulipäivät avattiin perjantaina 4. heinäkuuta sateisessa säässä.
Rokulipäivät avattiin perjantaina 4. heinäkuuta sateisessa säässä.
Julkaistu:
Kategoria:

ALAJÄRVEN 50. Rokulipäivät avattiin perjantaina Onnin lavalla Sirpa Perkkiön toimesta. Juhlavuosi toi avaustilaisuuteen erityistä arvokkuutta, ja Perkkiö kiitti avauspuheessaan tapahtuman pitkäaikaista talkooväkeä sekä järjestäjiä.

Rokulipäivillä on vahva asema alajärveläisessä kesässä – tapahtuma on järjestetty vuodesta 1975 lähtien, poikkeuksena vain vuosi 2020 koronapandemian vuoksi. Nimensä Rokulipäivät on saanut vanhasta venäläistaustaisesta sanasta, joka suomenkielessä on saanut muodon rokuli. Se tarkoittaa, että työpäivä jää syystä tai toisesta hoitamatta. Kuvaksi valitut kintaat naulassa symboloivat hetken irtiottoa arjesta eli rokulia luvan kanssa.

Perkkiö muistutti puheessaan, että tapahtuman ajankohta heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna on ollut tarkoin harkittu etenkin Rokulipäivien alkuvuosina. Alajärvi oli silloin vielä vahvasti maataloudesta elävä kunta ja yleisötapahtumien järjestämisessä on pitänyt huomioida maataloustöiden sesongit, kuten esimerkiksi heinänteko.

Edelleen Rokulipäivien tunnelma houkuttelee paikalle väkeä Alajärven lisäksi lähikunnista ja kauempaakin. Suurimmillaan kävijämäärä on ollut noin 20 000 vuonna 1986, kun samalla juhlistettiin vielä Alajärven muuttumista kaupungiksi. Tavallisenakin vuonna Rokulipäivät keräävät yleisöä yli Alajärven oman asukasluvun.

Rokulipäivien ohjelma rakentuu monipuolisuuden varaan. Torialue, musiikki, lasten tapahtumat ja yhteisöllisyys ovat yhä tapahtuman ydintä. Tänä vuonna erityishuomio on kiinnitetty lapsiperheisiin: tarjolla on muun muassa tivoli, taikuriesityksiä ja kaupungin uusi liikennepuisto, joka on avoinna Rokulipäivien ajan ohjattuna.

Tapahtuman järjestelyvastuu on tänä vuonna siirtynyt Alajärven Yrittäjiltä Ankkuritpesis ry:lle. Perkkiön mukaan järjestelyjä viedään läpi aiemmilta vuosilta opituilla malleilla, mutta uutta on tuotu mukaan muun muassa Rokulisanomien muodossa sekä kasvavalla panostuksella sosiaaliseen mediaan.

Kaupunki on mukana tukemassa tapahtumaa niin käytännön järjestelyissä kuin 7 000 euron avustuksella, joka mahdollistaa laajan ja kaikille avoimen ohjelman. Yhteistyötä kaupungin kanssa kiiteltiin puheessa lämpimästi.

–Rokulipäivien vahvuus on siinä, että ne on tarkoitettu kaikille – vauvasta vaariin. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat säilyneet tapahtuman ytimessä läpi vuosikymmenten, Perkkiö kiteytti.

Rokulipäivien virallinen juontaja Aaron Uusitupa johdatti yleisön puheen jälkeen viikonlopun ohjelman pariin.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti