KUNTAVAALIEN tulosten julkistamisen jälkeen käydyissä luottamushenkilövalinnoissa Kauhavan Kokoomusnaiset saivat monelle toimialalle mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon. Lähtökohtaisesti neuvottelut sujuivat vaalimatematiikan mukaan.
Kauhavan Kokoomusnaisten tavoitteena tulevalle valtuustokaudelle on talouden tasapainottaminen, hyvän hallintotavan noudattaminen, avoimuus ja palvelujen jatkuva kehittäminen asukaslähtöiseksi.
Kaupunginvaltuustoon varsinaiseksi jäseneksi nousi Lea Puotinen hyvällä äänimäärällä. Hänet valittiin Kauhavan kaupunginhallituksen, konserni- ja henkilöstöjaoston, kehittämistoimikunnan ja suhteellisen vaalien vaalilautakunnan jäseneksi. Hänet valittiin myös edustajaksi Kauhavan asukaslautakuntaan, Järvinettiin, Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistykseen ja Leader Asiapariin. Tämän lisäksi Lea Puotinen valittiin varaedustajaksi tekniseen lautakuntaan ja Merenkurkun neuvostoon.
Kauhavan kaupungin tarkastuslautakuntaan valittiin varajäseneksi Lea Korpi ja Aida Sarvela.
Keskusvaalilautakuntaan varapuheenjohtajaksi valittiin Anna-Leena Sorvisto.
Kasvatus- ja opetuslautakuntaan Lea Korpi ja Jenni Korpi ja varalle Mira Korpitie.
Tekniseen lautakuntaan Mira Korpitie ja varalle Katja Tammisto.
Kaavoitus- ja lupalautakuntaan Aida Sarvela ja varalle Johanna Haapaharju.
Asukasneuvostoon Kauhavalle Johanna Haapaharju ja varalle Aida Sarvela.
Asukasneuvostoon Kortesjärvelle varalle Jenni Korpi.
Järviseudun koulutuskuntayhtymän valtuustoon jäseneksi Tanja Malinen ja Lea Korpi
Järviseudun koulutuskuntayhtymän hallituksen varajäseneksi Tanja Malinen.
Järvilakeuden kansalaisopiston kannatusyhdistykseen Johanna Haapaharju ja Katja Tammela.
Kymppi yhtymäkokoukseen jäseniksi Tanja Malinen ja Lea Puotinen sekä varalle Lea Korpi ja Aida Sarvela.
Kauhavan Kokoomusnaiset kiittävät luottamuksesta. Naisnäkökulmaa tarvitaan yhteisten asioiden hoidossa. Politiikka ilman naista on puolinaista.
Kauhavan Kokoomusnaiset