VIMPELIN VETO tekee yhteistyötä Lastenklinikoiden Kummit ry:n kanssa. Yhdistys tukee lapsia ja nuoria keräämällä varoja viidelle yliopistolliselle lastenklinikalle: Oulu, Helsinki, Kuopio, Tampere sekä Turku. Vedon myynnissä työskentelevä Tero Lassila kertoo aloitteen yhteistyöhön lähteneen Vedon riveistä.
–Otimme yhteyttä Kummeihin tarjoten yhteistyömahdollisuutta, ja siitä asia lähti etenemään.
Yhteistyö Kummien kanssa on Lassilan mukaan Vedolle sydämenasia.
–Haluamme tehdä hyvää lasten ja nuorten hyväksi sekä toimia esimerkkinä vastuullisesta toimijasta koko pesisyhteisölle sekä muille urheilutoimijoille. Keräämme Kummeille varoja tempauksilla ja lipputuotoilla.
Kummien tukikohteissa, viidessä yliopistollisessa lastensairaalassa, voidaan tarpeen vaatiessa hoitaa lapsia ja nuoria. Kummituen piiriin kuuluu vuosittain myös muun muassa noin kymmenen tärkeää lastentautien tutkimushanketta. Lastenklinikoiden Kummit on tehnyt laajan tukiverkostonsa avulla töitä jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan lasten terveyden hyväksi. Lastenklinikoiden Kummien kumppanuuspäällikkö Nina Tuomenoksa on iloinen uudesta yhteistyöstä.
–Lasten ja nuorten terveyden tukeminen on yhteinen asiamme, meillä kaikilla on mahdollisuutemme sen edistämisessä. Kiitämme Vimpelin Vetoa lämpimästi vaikuttavasta yhteistyöstä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen.
Veto liikuttaa viikoittain noin 200 harrastajaa
VIMPELIN VETO RY on vuonna 1934 perustettu vimpeliläinen urheiluseura, jossa toimii viisi jaostoa: pesäpallo-, koripallo-, jääkiekko-, kamppailu- sekä yleisurheilu-, hiihto- ja kuntoilujaosto. Toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Kujala sanoo Vedon toimintojen liikuttavan viikoittain suuren määrän ihmisiä.
–Vedon alaisuudessa tapahtuviin harjoituksiin ja peleihin osallistuu viikoittain reilut parisataa henkeä, eli kyseessä on hyvin merkittävä määrä kunnan koko huomioiden.
Joukkueita Vedon väreissä on paljon, pesäpallossa seitsemäntoista ja koripallossa kuusi. Juniorit saavat myös vinkkejä ja kannustusta edustusjoukkueiden pelaajilta.
–Pelaajia vierailee junioreiden harjoituksissa useita kertoja vuodessa. Junioreille on erittäin merkittävää nähdä omat esikuvat läheltä ja saada heiltä neuvoja.
Myös järjestelyissä ja toiminnoissa olevien talkoolaisten määrä on merkittävä.
–Heitä on vuoden aikana mukana parisataa.
Veto pyörittää myös elokuvatoimintaa, siitä päävastuun kantaa toimistotyöntekijä Taina Varpula. Hän iloitsee elokuvien suosiosta.
–Väkeä on riittänyt kiitettävästi. Esitämme elokuvia useamman kerran viikossa, ja ne kiinnostavat yli kuntarajojen.
Tomi Olli
Aiemmin aiheesta julkaistua
Superpesiksen otteluohjelmat julki – sarjakausi käyntiin Espanjan lämmössä – Järviseudun sanomat
Vimpelin Nuorisoseuran pitkä elokuvaperinne elää vahvana – Järviseudun sanomat
Sam Leijonanmieli on Vimpelin Vedon uusi puheenjohtaja – Järviseudun sanomat