OLEMME kohta puolin viettämässä vuoden 2025 ensimmäisen kuukauden viimeisiä päiviä. Aika itsessään on käsite, jota kukin meistä yrittää hallita ja erityisesti silloin se lipsuukin käsistä aivan liian nopeasti. Kyynisemmälle ihmiselle on lohdutukseksi Saarnaajan teksti; “kaikella on määrähetkensä”. Tässä yhdessä kuukaudessa on ehtinyt tapahtua paljon niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Meitä yksittäisiä ihmisiä saattaa hyvinkin pelottaa asioiden eteneminen. Siksi on entistä tärkeämpää turvautua itseänsä suurempaan, jotta kestämme ympärillämme olevan epäoikeudenmukaisuuksien painon arjessa. Älkäämme vaipuko epätoivoon vastoinkäymisten edessä, vaan jaksakaamme luottaa hyvyyden voimaan.
Viime sunnuntaina vietimme useassa kirkossa tammisunnuntaita Etelä-Pohjanmaan perinteen mukaan. Tammisunnuntaita vietetään vuoden 1918 sodan alkamisen muistoksi, jolloin Pohjanmaalta lähteneet valkoisten joukot lähtivät punaisia vastaan. Se, että meillä on itsenäinen, demokraattinen maa tänä päivänä, on aikaisempien sukupolvien uhrauksien lahja. Tämä on oleellinen asia muistaa historiasta. Ei se, että myös suomalaiset kävivät keskenään taisteluja. Erityisen tärkeää on ymmärtää, että asiat eivät ole mustavalkoisia, vaan jokaisessa värissä on useampaakin sävyä. Ääripäät löytyvät aina ehdottomista totuuksista, joista ei saa edes puhua, koska se tulkitaan kritisoimiseksi.
Kuuluisa ajattelija Edmund Burke (1729–1797) sanoi: “pahuuden voittoon tarvitaan se, että hyvät ihmiset eivät sano tai tee mitään”. Tekemättä jättäminen tarkoittaa, että pelkäämme jonkinlaista rangaistusta, jos puolustamme hyviä asioita. Pelko on erittäin tuttu tunne meille kaikille. Siksi Raamatussa kehotetaan: “Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi.” Jumala ohjaa meitä toimimaan, pelosta huolimatta.
KUN mietimme tämän päivän maailmaa ja yhä edelleen sotien runtelemia maita, emme voi muuta kuin rukoilla rauhaa koko sydämestä. Kukaan ei halua uutta muistopäivää sodassa menehtyneille. Jeesus sanoo: “autuaita ovat rauhantekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen” (matt.5:9).
Jeesus kuvaa myös itseään rauhan ruhtinaaksi. Se, että me kristityt olemme kastetut Kolmiyhteisen Jumalan nimeen, tekee kasteen lupaus meistä myös rauhantekijöitä. Kristityn tehtävä ei ole lietsoa eripuraa tai vihaa, vaan näyttää mitä on Jumalan rakkaus. Psalmi 85:9–14 lohduttaa meitä: “Minä kuuntelen mitä, Herra Jumala puhuu. Hän lupaa rauhan kansallaan, omilleen – älkööt he enää eksykö mielettömyyteen! Hän antaa apunsa niille, jotka Häntä palvelevat, ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa. Laupeus ja uskollisuus kohtaavat, oikeus ja rauha suutelevat toisiaan. Uskollisuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta. Herra antaa kaiken hyvän, maa antaa satonsa. Herran edellä kulkee oikeus, se valmistaa Herralle tien.”
Noora Granvik