Alajärven kaupungin elinvoimalautakunnan talousarviossa varataan vuosittain määräraha kulttuuritoiminnan tukemiseen kohdeavustuksina. Keväällä jakamatta jääneiden kohdeavustusten toinen haku on avoinna 23. syyskuuta – 23. lokakuuta.
Avustusta voivat hakea paikalliset, kulttuuri- ja virkistystoimintaa tuottavat järjestöt, yhdistykset ja yksityishenkilöt. Kohdeavustusta myönnetään kertaluontoisen tapahtuman tai toiminnan järjestämiseen, koulutukseen, kuljetuskustannuksiin, asiantuntijapalkkioihin, harrastustoimintaa palvelevan erityiskaluston hankkimiskustannuksiin, tutkimustyöhön, uusien työmuotojen kokeilemiseen sekä erilaisten tallenteiden tekemiseen. Kohdeavustusta myönnetään ainoastaan kyseisenä vuonna toteutettaviin hankkeisiin ja samaa tarkoitusta varten ainoastaan yhdelle hakijataholle kerrallaan.
Avustuksia toivotaan haettavan ensisijaisesti Alajärven kaupungin kotisivuilta löytyvällä sähköisesti täytettävällä lomakkeella, mutta hakea voi myös paperilomakkeella. Lomakkeet ja lisätietoa hakemisesta löytyy sivulta alajarvi.fi/avustukset.
Hakemukset liitteineen tulee toimittaa Alajärven kaupungin kirjaamoon [email protected] perjantaihin 23.10.2026 kello 15 mennessä.



