Pohjanmaan Kokoomus toimii uusin voimin

Henna-Maija Pihlajaniemi ja Teija Uitto-Kohonen.
Henna-Maija Pihlajaniemi ja Teija Uitto-Kohonen.
Henna-Maija Pihlajaniemi ja Teija Uitto-Kohonen.
Henna-Maija Pihlajaniemi ja Teija Uitto-Kohonen.
Pohjanmaan Kokoomuksen aluekoordinaattoriksi on valittu Henna-Maija Pihlajaniemi ja täysipäiväiseksi järjestökoordinaattoriksi Teija Uitto-Kohonen.

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus on valinnut aluekoordinaattorikseen Henna-Maija Pihlajaniemen, 41, Ilmajoelta. Pihlajaniemi toimii Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan aluevaltuustoryhmien koordinaattorina sekä vastaa luottamushenkilöiden koulutusten, tapahtumien ja keskustelutilaisuuksien järjestämisestä. Työnkuvaan kuuluu myös hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen.

Pihlajaniemellä on yli 17-vuoden kokemus viittomakielen tulkkausalalta sekä tulkkina että yrittäjänä, ja hänellä on vahva julkisten hankintojen hankinta- ja kilpailutusosaaminen. 

-Olen erittäin iloinen päästessäni työskentelemään politiikan parissa ja yhdistämään vahvaa osaamistani eri sektoreilta. Toivon että voin työpanoksellani edesauttaa ja kehittää hyvinvointialueiden valtuustoryhmien työskentelyä sekä kehittää asukkaiden osallistumismahdollisuuksia ottaen huomioon ihmisten erilaiset tarpeet, sanoo Pihlajaniemi.

Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila iloitsee siitä, että saamme joukkoomme kokeneen alan asiantuntijan, joka vahvistaa aluevaltuustoryhmiemme osaamista. 

-Pihlajaniemelle on kokemusta sotesektorilta julkisista hankinnoista ja kilpailutuksista sekä järjestötoiminnasta Kokoomuksessa kuin myös muissa erilaisissa järjestöissä. Poliittinen päätöksenteko on tuttua erityisesti kuntapuolelta, tiivistää Varila. 

Pihlajaniemi aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa.

Uitto-Kohonen siirtyy täysipäiväiseksi järjestökoordinaattoriksi

Pohjanmaan Kokoomus on palkannut vimpeliläisen Teija Uitto-Kohosen täysipäiväiseksi järjestökoordinaattoriksi. Uitto-Kohonen toimi aikaisemmin Pohjanmaan Kokoomukselle osa-aikaisesti. 

Hänen tehtäviinsä kuuluvat piirin järjestölliset tehtävät sekä vaalityö. Näiden lisäksi hän vastaa Pohjanmaan Kokoomusnaisten järjestökoordinaattorin tehtävistä.  

-Nyt täysipäiväisenä työntekijänä pystyn kehittämään järjestöllistä työtä. Tämä on todella luontevaa, kun alueen toimijat ovat jo tulleet tutuiksi aikaisemmissa tehtävissä, sanoo Uitto-Kohonen. 

Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila toteaa, että piirijärjestöllä on nyt laaja vahvuus kehittää piirin toimintaa ja vastata lisääntyneisiin tehtäviin hyvinvointialueiden käynnistymisen jälkeen. 

Pohjanmaan Kokoomuksen vahvuuteen kuuluvat toiminnanjohtaja Varila, aluekoordinaattori Pihlajaniemi, järjestökoordinaattori Uitto-Kohonen sekä kaksi osa-aikaista nuorisokoordinaattoria Luodeslampi ja Tynjälä

Lue myös nämä jutut

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.