Koululaisten metsäpäivä Evijärvellä tarjosi nuorille tietoutta suomalaisesta metsästä  

Koululaisten Metsäpäivään kuului muun muassa taimien istutusta. Kuva: Hanna Honkaniemi.
Koululaisten Metsäpäivään kuului muun muassa taimien istutusta. Kuva: Hanna Honkaniemi.
Koululaisten Metsäpäivään kuului muun muassa taimien istutusta. Kuva: Hanna Honkaniemi.
Koululaisten Metsäpäivään kuului muun muassa taimien istutusta. Kuva: Hanna Honkaniemi.

TIISTAINA 14. toukokuuta Evijärven Särkikylässä riitti touhua ja tohinaa Evijärven yläkoulun 7–8-luokkalaisten osallistuessa Metsäpäivän toimintarasteihin. 

–Nuorille oli tarjolla tietoa puun kiertokulusta, johon tutustuttiin käytännön tekemisen kautta. Metsäpäivän tarkoitus on tukea nuorten metsäsuhteen rakentumista, kertoo järjestelyistä vastaava 4H Evijärven toiminnanohjaaja Hanna Honkaniemi.  

–Toimintarasteilla muun muassa tutustuttiin uusiin metsätuotteisiin ja istutettiin taimia.  

Metsä Group osallistui tapahtumaan sponsorina ja kahdella rastilla. Metsäkonerastilla puhuttiin metsänkäsittelystä ja istutusrastilla oppilaat saivat istuttaa taimia maahan.  

–Evijärven metsästysyhdistys järjesti paikalle suositun laserammunta-pisteen ja Suomen Metsäsäätiön tuen ansiosta saimme koululaisille kyyditykset järjestettyä. On tärkeää, että tällaisia toimijoita löytyy, joiden avulla päivä ylipäätään on mahdollista järjestää, kiittelee Honkaniemi. 

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.