1950 ja -60 luvuilla lapsuutensa viettäneiden maaseudun lasten maailma ja ajanviete oli kotipihoilla ja lähipelloilla ja metsissä. Lappajärven Övermarkilla lapsuutensa viettäneellä Leo Lammisella on muistoissa ja muistikirjassaan monia tapahtumia ajalta, jolloin syrjäkylilläkin raikui lasten ääni ja lähes joka tuvan navetassa ammui lehmiä, eivätkä lapset hakeneet leikkeihinsä haasteita Tik Tokista. Jännitystä ja vaarallisia tilanteita ei kuitenkaan puuttunut.
–Erään kerran mentiin poikaporukalla Korrin Eemelin lammashakaan. Haassa oli vihainen pässi, joka meinasi hyökätä meidän päälle, niin ei auttanut muu kuin heittää pässiä kivenmurikalla. No siitä se pässi hieman pökertyi ja rauhottui, että saatiin rauhassa kävellä. Samassa haassa oli hirsilato, jossa ei ollut kattoa. Meille pojille iski päähän inspiraatio omin päin purkaa koko lato, parin metrin korkuset seinät siinä oli, muistelee Leo.
–Niin sitten porukalla purettiin lato ja kasattiin hirret pinoon. Kotona oltiin tietysti vihaisia, kun siellä saatiin tietää päähänpistostamme. Myöhemmin kuitenki selvisi, että lato oli ollutkin tarkoitus purkaa, joten pääsimme pahemmasta pälkähästä. Pässikin virkosi säikähdyksestään.
Varjelusta ja hyvää onnea on ollut pojilla useammassakin tapauksessa.
–Metsässä oli iso kuusi, kiipesimme kuuseen ja laitettiin tuli kuuseen, kun poltettiin pihkaa. Vaikka sammutimme tulen, epäilemättä ainekset metsäpaloon olivat olemassa, Leo kertoo.
–Eerontuvan Aimon luona oli pyssyjä, Niilo teki itse panokset. Ruutipussi oli hyllyllä, me pojat otettiin ruutia ahjoon, silloin syöksyi liekki korkealle! Kerran täytettiin useampi kymmenen hylsyä ruudilla ja laitettiin Perkkiönkydöllä läjä hylsyjä kannon alle. Laitettiin sitten tuli siihen ja odotettiin räjähdystä. Mutta ei räjähtänyt, onneksi, Leo muistelee.
Talvisin suosittua oli mäenlasku suksilla ja hevosreellä. Suksia katkesi paljon.
–Erään kerran laskin selällään suksien päällä ja osuin ladon seinään. Silloin sattui kovasti ja pökerryin hetkeksi, mutta suojelus oli matkassa, kun siitäkin ehjin nahoin selvisin.
Tiina Kiviaho
