Lappajärven kesäasukaskausi käynnistyi maaliskuussa

Anneli ja Esko ovat luontoihmisiä. Laiturilla kuunnellaan laineiden liplatusta ja seurataan lintujen touhuja.
Anneli ja Esko ovat luontoihmisiä. Laiturilla kuunnellaan laineiden liplatusta ja seurataan lintujen touhuja.

LAPPAJÄRVELLE ensimmäisten kesäasukkaiden joukossa tulleiden Anneli ja Esko Saarenkedon mökkikausi alkaa yleensä jo maaliskuussa ja kestää pitkälle syksyyn, jopa jouluun asti.  

Lappajärven Sadeharjulta kotoisin olevan Annelin ja Alajärveltä lähtöisin olevan Eskon tiet kohtasivat Itäkylässä tansseissa vuonna -65. Elämä vei mukanaan Kainuuseen ja Seinäjoelle, jossa pariskunnan talvikoti on vieläkin. Kesän aikana käydään kotona parin kuukauden välein tarkistamassa, että siellä on kaikki hyvin, pariskunta kertoo.  

Lappajärveltä Annelin lapsuuden maisemista kesämökki löytyi kuin vahingossa lehden myynti-ilmoituksesta. Ensimmäistä tarjousta ei hyväksytty ja huonosti nukutun yön jälkeen tarjousta korotettiin ja kaupat tehtiin.  

TARVOLASSA Hautalanlahdella kesiä on vietetty vuodesta -87 lähtien. Mökkiä on pikkuhiljaa laajennettu, tehty talviasuttavaksi ja lopulta haettu omakotitalon luvat.  

–Kunnalta saatiin asiantuntijan apua tässä prosessissa, Esko kertoo.  

–Eläkeläisenä sitä nauttii mökin tarjoamasta rauhallisuudesta ja kiireettömyydestä, kuvailee Anneli.  

–Ja joutenolon vastapainoksi siitä, että aina on jotain tekemistä ja pikku puuhastelua, jatkaa Esko.  

Annelilla kesän touhuihin kuuluu kasvihuoneen ja puutarhan hoito ja kävely.  

–Tässä on hyvät lenkkimaastot ja metsä lähellä.  

Esko puolestaan viihtyy golfkentällä ja syksyllä metsästämässä. Molemmat ovat kovia marjastamaan ja sienestämään ja talon pakastimet täyttyvät syksyllä marjoista, joita pojalle pakataan mukaan kylmälaukkuun vierailujen päätteeksi.  

–Poika perheineen käy kesäisin paljon kyläilemässä, Anneli kertoo.  

MÖKILLÄ oleilun lisäksi pariskunta käy kesäteatterissa, seurakunnan tapahtumissa, katsomassa pesäpalloa ja Unskilla tietovisassa.  

–Sosiaalinen elämä on tärkeää, pariskunta toteaa.  

–Naapureiden kanssa käydään vuoroin kylässä ja auttamassa jossain askareissa ja mökkiläisten asioita seurataan ahkerasti Facebookin mökkiläisten ryhmästä.  

Maija Perälä

Sinua saattaisivat kiinnostaa nämä jutut

https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/04/29/kuninkaallista-tunnelmaa-ja-perimmaisia-kysymyksia-soinillinen-festivaalilla
https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/04/28/janne-sankelon-gdansk-yhtye-tekee-paluun-aaniaalloilla-festivaalin-lavalle-heinakuun-lopulla
https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/04/25/golfpallo-saa-kyytia-lappajarvella-saarivaylaa-uudistetaan-tavoitteena-suomen-kaunein-par-3-vayla

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti