Tänään, ensimmäinen huhtikuuta 2024 julkistetaan virallisesti Euroopan avaruusjärjestö ESA ja Järviseudun Sanomat solmima virallinen yhteistyösopimus. Yhteistyötä tehdään avaruudesta käsin maalla ja järvessä, tarkoituksena on löytää isonvihan aikana piilotettu Lappajärven kirkonkello.
Talvella vuodenvaihteessa 1714–15 venäläiset joukot ryöstelivät järveä ympäröiviä kyliä. Lappajärven silloinen kirkko kuitenkin säästyi polttamiselta, mutta käytännössä kaikki arvokas kirkosta ryöstettiin. Saaliksi venäläiset saivat rahaa 79 taalaria ja 3 äyriä. Lisäksi esineistöstä mukaan lähtivät hopeinen ehtoolliskalkki, kynttiläkruunut ja -jalat, hiekkalasi, virsikirjat, ruotsin- ja suomenkielinen käsikirja, kaksi sinisestä ja punaisesta kankaasta tehtyä alttarivaatetta, kolme kalkkiliinaa, tinamalja ja kolehtihaavi. Tiedon lähteenä on Ruotsin valtionarkistossa oleva maaherran kirjeen liite (26.5.1727).
Lappajärven kirkon toinen kirkonkello oli aiemmin, ennen venäläisten saapumista piilotettu tuomiokapitulista saatujen ohjeiden mukaisesti joko suohon tai järveen. Kello piilotettiin niin hyvin, ettei sitä myöhemmin ole enää löydetty ja sen tilalle aikoinaan hankittiin uusi. (Lähde: Aspgren s.76.)
On kiistatonta, että kello on piilotettu niin hyvin, ettei sitä ole sen koomin löydetty. Järviseudun Sanomat on käynnistänyt toimenpiteet kadonneen kellon löytämiseksi. Euroopan avaruusjärjestö ESA on myöntänyt Järviseudun Sanomille niin sanotun ”avoimen shekin” jonka avulla lehden väki voi palkata asiantuntijaryhmän hoitamaan kadonneen kellon etsintää. Ryhmää vetää Ulan Batorista lähtöisin oleva metallurgi ja metsuri Igor Burjaat, mukanaan kolme asiantuntijaa ja muutama kurkkulaulaja Gobin autiomaan liepeiltä.
–On tärkeää, että ryhmän motivaatio pysyy yllä näin tärkeässä tehtävässä. Siksi mukana ovat nuo kurkkulaulajat, jotka huolehtivat samalla muonituksesta ryhmän ollessa maastossa tai vesillä. Teetä ja lammas-nuudelikeittoa tulee kulumaan kosolti, Igor Burjaat kertoo hymyssä suin selvällä suomen kielellä.
Kirkonkellojen etsintä käynnistyy soiden ja kankaiden tutkimisella
Burjaat on ollut nuoruudessaan Keski-Pohjanmaalla, silloisessa Ullavan kunnassa, metsätöissä useamman vuoden ajan ja oppinut puhumaan suomen kieltä siellä liikkuessaan. Burjaat on kylällä liikkuvien juttujen mukaan ”elävä metsäkone” niin tehokas työmies hän oli. Työssään Ullavan metsissä hän käytti Tuvalaista pokasahaa, joka söi petäjää paremmin kuin huono moottorikäyttöinen saha. Karsimiseen taasen hän käytti postimyynnistä tilattua Billnäsin kirvestä, mallinumeroltaan yksi. Kirves oli hänen puheidensa mukaan terävä kuin Tuvalaisen morsiamen kieli.
Kirkonkelloa aloitellaan etsimään avaruudessa olevalla jättiläismäisellä ESA:n magnetometrillä lähialueiden soilta ja kankailta. Alustavia kaikuluotauksia taas on järvellä tehty Veanteen syväyksen kohdilla ja jäiden lähdettyä siirrytään varsinaisiin kenttätöihin. Mongolialais-ryhmään kuuluu pari vapaasukeltajaa, joiden mukaan Veanteeseen ja muihin syvänteisiin sukeltaminen on lastenleikkiä, Baikal-järven jälkeen.
Maastoon jalkauduttaessa ryhmä käyttää Mongolinvaahterasta valmistettua varpua etsintään. Ryhmä ei luota nykytekniikkaan maastossa liikkuessaan. He kertoivat löytäneensä varvun avulla aiemmin miinat, tankit, sormukset ja olipa kaivonpaikkakin kerran osunut varvun kohdille.
-Vaahteraisella varvulla kyllä löytyy kaikki valtamerialusta pienemmät kohteet, olivat ne sitten metallia saatiin kuttaperkkaa, Igorin assistentti Ùlu Ganbat kertoo esimiehen tulkatessa.
Ryhmään voi tutustua Järviseudun Sanomien konttorissa 1. huhtikuuta aamupäivällä, tarjolla teetä, kurkkulaulua ja ruotsalaista hapansilakkaa, joka on myös kuuleman mukaisesti tutkimusryhmän suurta herkkua.
Lopuksi hyväntuulinen Burjaat lappaa hernekeittoa suuhunsa ja vakuuttaa:
–Jos kelloa ei löydy, niin jotain kuitenkin löytyy aina; jos ei muuta niin hyvä tarina kerrottavaksi.
Jätämme ryhmän ruokailemaan, toivotamme onnea, sekä valmistautumaan tulevaan etsintää.
