KORTESJÄRVEN kylissä vuosi alkaa näyttämään loppuaan ja ihmiset valmistautuvat jouluun. Se näkyy mukavina kyläiltoina ja puurojuhlina eri kylissä. Tapahtumat omalle kylänväelle ovat tuiki tärkeitä ja muistuttavat näin joulun alla varsinkin, että yhdessä on hyvä olla. Kortesjärven kylät ja seurat ovat hyvin aktiivisia järjestämään tapahtumia ja kyliltä löytyy aktiivista porukkaa.
Isomäen maamiesseura tarjosi lounaan alueensa asukkaille 2. joulukuuta. Mukavassa tapahtumassa aktiiviset kyläläiset pääsivät istumaan valmiiseen pitopöytään. Maukkaan ruuan oli valmistanut Inkeri Uusimäki.
Alla kuvia Ylikylän nuorisoseuralta ja Pirttisestä.
Sirpa Kiviaho