Joditabletteja jaetaan alle 3-vuotiaiden perheille neuvolakäynnillä marraskuun loppuun saakka
ETELÄ-POHJANMAAN hyvinvointialue muistuttaa, että alle 3-vuotiaille soveltuvia joditabletteja jaetaan neuvoloissa marraskuun loppuun saakka. Alle

AAPISKUJAN KOULU Vimpelissä on saanut tänä syksynä joukkoonsa uuden kasvon, kun Teuvo Mäkelä aloitti siellä
SYYSKUUSSA julkaistun kouluterveyskyselyn mukaan viitos- ja kuutosluokilla pojista kuusi oppilasta sadasta on käyttänyt vähintään kerran
LAPPAJÄRVEN 4H -yhdistyksen syksyn kerhot ovat jälleen startanneet. Pieni, mutta aktiivinen yhdistys tarjoaa monipuolisesti lapsille
KULUNEET renkaat ovat suuri vaara tiellä. Silti joka toinen suomalaisautoilija aikoo ajaa renkaansa loppuun lain
SM5-sarjassa kilpailevat Ville Hautamäki ja Toni Raiski juhlivat jälleen rallin suomenmestaruutta. Hautamäelle Kokkolan SM-rallissa viikonloppuna

ETELÄ-POHJANMAAN hyvinvointialue muistuttaa, että alle 3-vuotiaille soveltuvia joditabletteja jaetaan neuvoloissa
AAPISKUJAN KOULU Vimpelissä on saanut tänä syksynä joukkoonsa uuden kasvon,
SYYSKUUSSA julkaistun kouluterveyskyselyn mukaan viitos- ja kuutosluokilla pojista kuusi oppilasta
LAPPAJÄRVEN 4H -yhdistyksen syksyn kerhot ovat jälleen startanneet. Pieni, mutta
KULUNEET renkaat ovat suuri vaara tiellä. Silti joka toinen suomalaisautoilija
SM5-sarjassa kilpailevat Ville Hautamäki ja Toni Raiski juhlivat jälleen rallin
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.