4H pitää puuhakkaana myös syyslomalla  

Toiminnanohjaaja Anu Peltokangas on viihtynyt työssään jo kolmatta vuotta. Joskus työkuvaan kuuluu myös biljardin pelaaminen.
Toiminnanohjaaja Anu Peltokangas on viihtynyt työssään jo kolmatta vuotta. Työkuvaan voi joskus kuulua esimerkiksi biljardin pelaaminen.
Toiminnanohjaaja Anu Peltokangas on viihtynyt työssään jo kolmatta vuotta. Joskus työkuvaan kuuluu myös biljardin pelaaminen.
Toiminnanohjaaja Anu Peltokangas on viihtynyt työssään jo kolmatta vuotta. Työkuvaan voi joskus kuulua esimerkiksi biljardin pelaaminen.

LAPPAJÄRVEN 4H -yhdistyksen syksyn kerhot ovat jälleen startanneet. Pieni, mutta aktiivinen yhdistys tarjoaa monipuolisesti lapsille ja nuorille mahdollisuuksia oppimiseen, harrastamiseen ja yhteisöllisyyteen. Yksi yhdistyksen tavoitteista on tarjota lapsille ja nuorille matalan kynnyksen monipuolista harrastamista. Monet ovatkin löytäneet uusia kiinnostuksen kohteita ja ehkä jopa piileviä lahjakkuuksiaan juuri näiden harrastusten kautta. 

Syyskuun alussa käynnistynyt Nuorisotilakerho tarjoaa 3–4 luokkalaisille ja 5–6 luokkalaisille omissa ryhmissään rentoa yhdessäoloa ja satunnaista ohjattua toimintaa. Aikuisen ohjaajan läsnäolo mahdollistaa turvallisen ympäristön mukavassa porukassa. Toiminnanohjaaja Anu Peltokangas nauttii työstään lasten ja nuorten parissa. 

–Juuri tuli kolme vuotta täyteen tässä työssä! Tykkään, kun tämä on niin monipuolista. Jokainen päivä on erilainen ja pääsen tekemään monipuolisesti kaikenlaista, esimerkiksi suunnittelemaan toimintaa, ohjaamaan kerhoja, kursseja ja leirejä. Teen kouluyhteistyötä ja nuorisotilatyötä sekä paljon kaikkea muuta, kertoo Peltokangas. 

Mainos

–Työstä mielekästä tekee se, että saan tehdä ihmisläheistä työtä. Saan työskennellä lasten ja nuorten kanssa päivittäin. Olen onnellinen siitä, että olen päätynyt 4H:lle töihin, sillä tämä työ on ehdottomasti sitä mitä haluan tehdä ja mistä nautin. 

MYÖS syyslomalle on 4H suunnitellut aktiviteettia eri ikäisille. Tiedossa on muun muassa ponipäivää, teatteripäivää sekä legoleiriä. Ponipäivä ja teatteripäivä toteutetaan yhteistyössä Järvilakeudun kansalaisopiston ja Lappajärven kunnan kanssa. Lisätietoa ohjelmasta löytyy Lappajärven 4H-yhdistyksen kotisivuilta. 

Mainos
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.