Asuntopalo saa liian usein alkunsa ruoanvalmistuksesta

Liesipalot ovat yleisiä, vaikka ne eivät näy julkisuudessa. Kuva: SPEK.
Liesipalot ovat yleisiä, vaikka ne eivät näy julkisuudessa. Kuva: SPEK.
Liesipalot ovat yleisiä, vaikka ne eivät näy julkisuudessa. Kuva: SPEK.
Liesipalot ovat yleisiä, vaikka ne eivät näy julkisuudessa. Kuva: SPEK.
Ruoanlaitto on suurin yksittäinen syy kodeissa syttyviin tulipaloihin. Ruoanlaitosta saa alkunsa noin 900 tulipaloa vuodessa, ja ne muodostavat lähes kolmanneksen asuinrakennuspaloista. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö julkaisi oppaan lieden turvallisesta käytöstä. Oppaassa kerrotaan turvallisen käytön lisäksi, mistä keittiön vaaratilanteet syntyvät.

– Aika tavallista on, että ruoka jätetään valmistumaan ilman valvontaa. Monet myös säilyttävät liedellä tavaraa, jota siinä ei saisi pitää. Kahvinkeitin, mikron kupu tai leikkuulauta eivät kuulu liedelle, SPEKin tutkija Laura Kuurne toteaa.

Tavarat päätyvät liedelle esimerkiksi ajattelemattomuuden, kiireen ja keittiön tilanpuutteen takia.

Ruoanvalmistuksen valvomattomuus taas saattaa johtua unohduksesta, päihtymisestä tai muusta alentuneesta toimintakyvystä. Yksinään hohkava liesi voi johtua vahingostakin, jos esimerkiksi koira tai rollaattori osuu lieden kytkimeen.

Liesipalot ovat yleisiä, mutta ne eivät näy julkisuudessa

Keittiöstä saa alkunsa noin 900 tulipaloa vuodessa. Palot aiheuttavat merkittäviä taloudellisia vahinkoja, vammautumisia sekä henkilömenetyksiä.

Viralliset tilastot eivät välttämättä kuvaa liesipalojen todellista vuosittaista määrää. Aina paloista ei ilmoiteta hätäkeskukseen, jos koetaan, että noki- ja savuvahingot ovat itse puhdistettavissa.

Liedellä ja sen läheisyydessä syttyvät palot ovat myös aliuutisoituja suhteessa niiden aiheuttamien rakennuspalojen määrään.

– Ihmiset eivät todennäköisesti tunnista liesipalojen yleisyyttä ja niihin liittyviä riskejä, Kuurne sanoo.

Aikuinenkin voi joutua opettelemaan lieden turvallista käyttöä

Ruoanvalmistukseen liittyvät paloturvallisuusriskit korostuvat tilanteissa, joissa ihmisen toimintakyky on heikentynyt. Silloin hän saattaa myös tehdä herkemmin virheitä ja hänen mahdollisuutensa pelastautumiseen ovat vähäisemmät.

Lieden käytöstä alkunsa saanut tulipalo on aina hengenvaarallinen. Erityisen vaarallinen se on ihmiselle, joka ei pysty poistumaan tulipalosta ripeästi. Lieden turvallista käyttöä voikin opetella esimerkiksi ikääntyvien vanhempien kanssa.

– Voi tuntua erikoiseltakin ajatus, että pitäisi opetella käyttämään liettä turvallisesti, kun on aikuinen ihminen. Fakta on kuitenkin se, että liian moni aikuinen saa kotinsa palamaan nimenomaan ruokaa laittaessaan, Laura Kuurne kommentoi.

Tulipalon riskiä voi vähentää ennakoimalla vaaratilanteita. SPEKin kyselyn mukaan keittiössä syttyneistä liesipaloista noin 75 prosentissa tapauksista ei aiheutunut isoa vahinkoa, koska asukas tai paikalla olleet ihmiset onnistuivat katkaisemaan palon syttymisen tai kehittymisen.

Tärkeimmät asiat lieden käytöstä

  • Älä säilytä hellan päällä tai sen ympäristössä ylimääräisiä tavaroita.
  • Kun laitat ruokaa, keskity ruoan laittamiseen.
  • Varmista, että asunnossa on toimiva palovaroitin.
  • Selvitä, missä alkusammutusvälineet ovat.
  • Liesiturvallisuuslaitteet, kuten liesivahti, parantavat turvallisuutta erityisesti toimintakyvyltään heikentyneen kodissa.
  • Läheinen voi auttaa keittiön turvallisuuden varmistamisessa.

Mitä kaikkea liedellä on syttynyt?

Vuosina 2016–2020 aikana useimmiten ensimmäisenä syttyneet materiaalit
tai esineet, jotka olivat lieden päällä tai sen välittömässä läheisyydessä:

  • Ruoka
  • Rasva
  • Sekalaiset tavarat
  • Astiat
  • Vedenkeitin
  • Mikron kupu
  • Leikkuulauta
  • Kahvinkeitin
  • Patalappu tai -kinnas
  • Kahvipannu
  • Ruokapakkaus
  • Muovirasia
  • Paperi
  • Tyhjä kattila
  • Tuttipullo
  • Muovilasta
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.