Veto palasi voittojen tielle

Tuulia Anttosen käsistä lähti mukava määrä pisteitä.
Tuulia Anttosen käsistä lähti mukava määrä pisteitä.
Tuulia Anttosen käsistä lähti mukava määrä pisteitä.
Tuulia Anttosen käsistä lähti mukava määrä pisteitä.

Veto-HBA  79-65 (43-26)

Vimpelin Veto palasi voittojen tielle naisten Korisliigassa kaatamalla alemman loppusarjan ottelussa helsinkiläisen HBA-Märskyn. Veto otti ohjat heti avauskymmenminuuttisella vieden sen kuudella pisteellä. Sinivalkoisten ote jatkui mainiona myös toisella neljänneksellä, mikä tiesi selkeää taukojohtoa.

Veto hallitsi tapahtumia myös tauon jälkeen, kolmas neljännes Vimpelille kahdella pisteellä. Päätöskymmenminuuttisella Veto piti edelleen ottelun näpeissään, ja HBA:n viiden pisteen kavennus oli kosmeettinen. Veto upotti pelitilanneheitot 44-prosenttisesti, HBA:n lukema oli 33. Levypallot Vedolle 48-40.

Vedon valmentaja Jarkko Havu oli tyytyväinen. Hän jakoi myös tunnustusta vastustajalle.

– Kovaa vääntöä alusta saakka, HBA oli niin inhottava vastus kuin odotimme. Vaikka kävimme välillä reilussakin johdossa, onnistui HBA kuromaan eroa umpeen, jouduimme tekemään täyden työn voiton eteen.

– Voiton avain oli onnistunut pelisuunnitelma. Pelasimme paljon palloa korin läheisyyteen, ja onnistuimme siinä. Samalla jäi myös kaukoheitoille tilaa, ja sieltä tuli onnistumisia.

Vimpelin riveissä kaksinumeroisen pistemäärän heittivät Kristina King, 25, Tuulia Anttonen, 20, sekä Alexandra Wittinger, 17. Veto kohtaa seuraavaksi ensi lauantaina vieraskentällä Lappeenrannan Catzin.

Tomi Olli

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.