Ainutlaatuiset Kortesjärven jääravit tekevät paluun tulevana lauantaina

Arkistokuva edellisistä, vuoden 2019 jääraveista. Kuva: Henri Ruuska
Arkistokuva edellisistä, vuoden 2019 jääraveista. Kuva: Henri Ruuska
Arkistokuva edellisistä, vuoden 2019 jääraveista. Kuva: Henri Ruuska
Arkistokuva edellisistä, vuoden 2019 jääraveista. Kuva: Henri Ruuska

KORTESJÄRVEN jäällä Ylikylässä ajetaan pitkästä aikaa jääravit lauantaina 4. maaliskuuta.

Kortesjärven hevosjalostusyhdistys päätti järjestää jatkoa tapahtumalle koronatauon jälkeen. Edellisen kerran jääraviperinne herätettiin henkiin pitkän tauon jälkeen vuonna 2016, jonka jälkeen jäällä päästiin ajamaan neljä vuotta peräkkäin. 

–Historia toki kertoo Kortesjärven jäällä ajettaneen kilpaa jo vuonna 1914, Hanna Autio Kortesjärven hevosjalostusyhdistyksestä sanoo.

Lauhasta alkuvuodesta huolimatta jäätilanne näyttää hyvältä.

–Ravirata on merkittynä, ja ravialuetta huolletaan ahkerasti viimeisten viikkojen ajan. Rata-alueelle on tänä vuonna rakennettu myös rakennettu valjastustolppia, Autio kertoo.

Ravit saapuu avaamaan hevosurheilun konkari Lauri Tyynelä. Mies on ohjastanut yli 800 starttia aina 1970-luvulta lähtien. Hänellä on myös mittava työura takanaan Kortesjärven pankkimaailmassa.

Sarjoja löytyy lämminverisille, kylmäverisille sekä poneille. Ravien ilmoittautuminen loppuu maanantaina 27.2., jonka jälkeen tiedetään osallistuvien hevosten määrän. 

–Tarjolla on elämyksellinen talvitapahtuma. Tietääksemme Kortesjärven jääravit ovat ainoat Suomessa tänä talvena ajettavat jääravit, Autio vinkkaa.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.