Talousvaliokunnan Sankelo (kok), Vallin (ps) ja Hoskonen (kesk): Turve uusiutuvaksi -kansalaisaloite on käsiteltävä asianmukaisesti ja aikataulussa

Janne Sankelo
Janne Sankelo
Janne Sankelo
Janne Sankelo
Eduskunnan talousvaliokunnan jäsenet Janne Sankelo (kok), Veikko Vallin (ps) ja Hannu Hoskonen (kesk) hämmästelevät Turve uusiutuvaksi -kansalaisaloitteen viivästynyttä käsittelyä talousvaliokunnassa.

Mietintöluonnos on valmis, mutta asian päättämistä siirretään kokouksissa kerta toisensa jälkeen. Viimeisessä kokouksessaan talousvaliokunta päätti taas pöydätä kansalaisaloitteen äänin 9–6 ja siirtää asian käsittelyn helmikuun puolelle.

Käsittelyn jatkamista esittäneen kansanedustaja Janne Sankelon (kok) mukaan hallituspuolueet vetkuttelevat poliittisesti arassa asiassa tarkoituksella.

–Olemme esittäneet, että eduskunta hyväksyisi kansalaisaloitteeseen sisältyvän ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä. Asiaa ei jarrutuksen johdosta voida kuitenkaan päättää mihinkään suuntaan vaan ollaan jumissa.

Sankelo, Vallin ja Hoskonen perustelevat myönteistä kantaansa aloitteeseen sillä, että turpeen ominaisuudet ovat ylivoimaiset maamme energiahuollon turvaajana maailmanpolitiikan tilanteessa. Turpeen julistaminen IPCC:n luokittelun mukaisesti hitaasti uusiutuvaksi luonnonvaraksi ei muuta automaattisesti turpeelle epäedullista hinnoittelumekanismia, mutta auttaisi saatavuutta yleisen hyväksyttävyyden parantuessa, kansanedustajat toteavat.

Kansanedustaja Veikko Vallin (ps) kannattaa myös käsittelyn jatkamista eikä ymmärrä hallituspuolueiden toimintaa asiassa.

Mainos

–Meidän tulisi kaikin keinoin pyrkiä siihen, että parannamme huoltovarmuutta ja energiaomavaraisuutta. Tämä kansalaisaloite liittyy juuri näihin teemoihin ja siksi on tärkeää, että se hyväksytään.

Kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk) pitää myös Turve uusiutuvaksi -kansalaisaloitetta kannatettavana.

–Asia pitää saada päätettyä, ei ole kenenkään etu tätä jarruttaa. Energiaturvetta tarvitaan myös jatkossa osana energiapalettiamme. Kansalaisaloite pitää hyväksyä, koska turve on todistetusti hitaasti uusiutuva tärkeä luonnonvaramme.

Näet kansalaisaloitteen täältä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7914

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.