Kädentaitajat esillä Iisakin joulumarkkinoilla

Jouluista tunnelmaa tapahtumaan tuovat muun muassa ihanat tonttuponit. Kuva: Iisakki Järvenpään puukkotehdas
Kauhavalla ideoitiin käsitöihin keskittyvä Iisakin joulumarkkinat -tapahtuma puukkotehtaan pihapiiriin.

IISAKIN joulumarkkinat järjestetään torstaina 8.12. kello 17–20 Iisakki Järvenpään puukkotehtaan pihapiirissä Kauhavalla. Idea tapahtumasta lähti käsityöyrittäjien ja kaupungin edustajien palaverista.

–Seinäjoen kädentaitomessujen jälkeen pohdimme yhdessä Lankavan, Tuulia Designin sekä kaupungin kulttuuripuolen ja kehityskeskuksen porukan kanssa, kuinka voisimme vielä tälle vuotta tuoda käsityökaupunki Kauhavaa esiin, kertovat Iisakki Järvenpään puukkotehtaan yrittäjät Tuija ja Jarkko Haukkala. –Me on järjestetty toisinaan näitä Iisakin joulumarkkinoita puukkotehtaalla ja ehdotimme, että loisimme tästä Kauhavan yhteisen tapahtuman.

Ajatus sai kannatusta, ja näin on lähdetty tapahtumaa rakentamaan. Järjestämisvastuussa on Iisakki Järvenpään puukkotehdas. Kaupungin kehityskeskus on kutsunut kädentaitoyrityksiä mukaan ja auttanut tapahtuman markkinoinnissa, kulttuuripuoli puolestaan on ollut mukana ohjelman järjestämisessä.

–Käsityöläisyys on tärkeä osa kauhavalaista kulttuurihistoriaa ja yritysyhteistyössä on upea potentiaali tapahtumien järjestämisessä. Olemme tehneet jo viime kesänä yhteistyötä Kauhavan kädentaitoviikon osalta käsityöyritysten kanssa, ja tämä ”Käsityökaupunki Kauhava” -brändi on jatkojalostunut hienosti eteenpäin, kertoo kulttuuriohjaaja Laura Kivimäki.

TARJOLLA tapahtumassa on laaja kirjo kädentaidon tuotteita. Käsityöyrityksille joulu on vuoden kiireisintä aikaa, ja ymmärrettävästi kaikki eivät ehdi tai ratkea kaikkiin tapahtumiin mukaan. Osallistujalista on silti jo tähän mennessä vakuuttava. Kaupungin kehityskeskus on ollut yhteydessä alan yrityksiin.

–Tosi monipuolinen osanottajaluettelo on ilmoittautuneista myyjistä jo nyt. Sukkia, käsineitä, sisustustuotteita, kodin tekstiilejä, koruja, hilloja, mehuja, puisia lasten leluja ja niin edelleen, listaa Tuija Haukkala. –Puukkotehtaan tehtaanmyymälä on luonnollisesti myös avoinna. Erityisen ilahduttavaa on ollut taiteen tekijöiden mukaantulo, sillä Galleria Palmu ja Carinan sivellyksiä ovat ilmoittautuneet mukaan, samoin monille tutut nimet Hopeapuro ja Häjy Distilling Company.

PUUKKOTEHTAAN 20 myyntikojusta jo 16 on varattuna. Myyntipaikasta ei veloiteta mitään. Mukaan voi tulla myös omalla pöydällä tai teltalla.

Onko jotain artikkeleita, mitä vielä erityisesti odotetaan mukaan?

–Uskon, että joululaatikoille ja leivonnaisille löytyisi varmasti ostajia, Tuija Haukkala vinkkaa.

Tunnelmaa Iisakin joulumarkkinoille luovat jouluvalot, tontut, joulupukki ja jouluiset pikkuponit. Kauhava-seuran pelimannit musisoivat, ja lämmikkeenä tarjoillaan glögiä ja piparkakkuja.

Iltaseitsemältä tapahtumassa esiintyy Moving Decos, joka on Seinäjoella vuodesta 2017 toiminut vannetanssiin, flow-taiteisiin ja tulisirkukseen keskittynyt aikuisten ryhmä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.