Lappajärven Vuoden Yrittäjä on Daniel Pakulla 

IMG-20221128-WA0002[4493]
IMG-20221128-WA0002[4493]

DANIELL´S GRILLBAR on tullut Lappajärveläisille tutuksi muun muassa herkullisista hampurilaisistaan. Daniel Pakulla kertoo myyneensä pelkästään kesän aikana Lappajärven golf clubilla noin 3 000 hampurilaista luomujauhelihapihveillä.  

– Kesän työpäivät olivat pitkiä. Menin töihin kahdeksaksi ja tulin takaisin noin 22.30. Sen jälkeen maksoin laskut ynnä muuta. En olisi selvinnyt, ellei oma tyttöni olisi ollut apuna. Hän oli hyvä työntekijä. Erityisesti kiireisen kesän jälkeen lämmittää tämmöinen Vuoden Yrittäjän titteli. Se tuli minulle aivan yllätyksenä ja olen siitä kyllä kiitollinen. Haluan myös kiittää asiakkaita, ilman heitä tämä ei olisi mahdollista, sanoo Pakulla. 

Hän kertoo ostaneensa grillivaunun Saksasta vuonna 2017. Myös Pakullan omat juuret ovat Saksassa, Suomeen hän saapui vuonna 1995.  

–Ensi alkuun vaunulla kierreltiin ympäri Suomea viisi vuotta, kunnes tuli korona. Se muutti suunnitelmia ja viime kesälle solmin sopimuksen golf clubin kanssa. Myös ensi kesä on lyöty lukkoon samoihin maisemiin. Se on kaunis paikka, sanoo Pakulla. 

PAKULLA kertoo, että muutamat keikat vaunun kanssa on vielä joulukuulle sovittuna, mutta tammikuussa hän aikoo pitää vähän lomaa ja keräillä voimia kesää varten. Loman jälkeen hän aikoo kierrellä vaunun kanssa siellä missä sitä kaipaillaan, kunnes 30. huhtikuuta on jälleen aika siirtyä golf clubille.  

–Minulta voi kysyä tarjousta, mielelläni kierrän talvellakin eri paikkakunnilla ja tapahtumissa. Ja mitä kesään tulee, olisi hienoa, jos löytäisin keittiölle apua. Kokkikoulutuksella pärjää, paikan päällä kyllä oppii työt, Pakulla vinkkaa. 

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.