Karjanlahden seuraava tavoite kansallinen kärki aikuisten sarjassa

Päivi Lautamaja, Ilona Takala, Juhana Karjanlahti, Anniina Viitasaari ja Juha-Matti Jaatinen palkittiin Alajärven Urheilugaalassa.
ALAJÄRVEN vapaa-aikatoimen sunnuntaina monitoimihallilla toteuttamassa Urheilugaalassa 2022 palkittiin Alajärven vuoden urheilijana Juhana Karjanlahti.

Hän voitti M22-moukarin SM-kullan ja Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuden.

–Hän jakaa omaa osaamistaan muille ja vetänyt moukariryhmän harjoituksia jo useamman vuoden ajan, perusteli palkintoa tilaisuuden juontanut Titta Väänänen.

–Valmentaminen on lisännyt omaa ajattelua omaan tekemiseen, kertoi Karjanlahti.

Hänen seuraava tavoitteensa on päästä miesten sarjassa kansallisen kärjen mukaan.

–Se vaatii tuloksellisesti viisi metriä lisää.

Vuoden valmentajana palkittiin Ankkurit Superiin nostanut Juha-Matti Jaatinen. Ryhtinuorina palkittiin Ilona Takala ja Henri Pitkäkangas. Kunnon kuntalainen 2022 on Päivi Lautamaja, joka näyttää hyvää esimerkkiä pyöräilemällä työmatkat ja valmistaa terveellistä ja maukasta ruokaa nuorille työnsä merkeissä. Hän on myös ollut 30 vuoden ajan harrastelentopallon vetäjänä ja pitkään mukana SPR:n ensiaputoiminnassa. Vuoden nuoreksi toimijaksi valittiin Anniina Viitasaari. Jouko Etula -palkinto myönnettiin jääkiekkoilija Eemeli Kantaselle.

Urheilijoiden stipendisäännön perusteella palkittiin Oliver Pelkonen maksimivoimapunnerruksen SM-kullasta M17 95-kiloisten sarjassa, Niku Ketola hänen valmentajanaan, Juha Paimen suomenmestaruuksista klassisessa penkkipunnerruksessa ja maksimivoimapunnerruksessa sarjassa M60 +120, Vesa Koivunen SM-pronssista erävaelluksen joukkuekisan veteraanisarjassa, Ville Hautamäki rallin SM2-sarjan mestaruudesta, Mikko Paavola halli-SM-kilpailuiden SM-hopeasta seiväshypyssä sekä Eugenen MM-kisojen 19. sijasta, Juhana Karjanlahti moukarin SM-kullasta, Sara Vuorela ja Katariina Leppäaho keihään SM-joukkuekisan hopeasta, Sami Peltomäki heidän valmentajanaan, Emmi Seppälä Boreal Han Moo Don neljästä SM-kullasta sekä Sofia Lehtiö Boreal Han Moo Don C-sarjan suomenmestaruudesta. Lentopallon Power Cupin voitosta palkittiin Ankkureiden N22-joukkue. Sofia Kari palkittiin jääkiekon MM-pronssista U18-joukkueessa.

Niku Ketola sai muistamisen EM-hopeasta klassisessa penkkipunnerruksessa sarjassa M23, 120 kiloa.

–Tämä oli ensimmäinen vuosi aikuisissa. Seuraavana tavoitteena on pärjätä aikuisten sarjoissa, voimapunnerruksessa se on jo onnistunut, mutta klassisessa penkissä on kovempi taso, kertoi Ketola tavoitteistaan.

Aikuisten MM-kisoissa kesällä debyyttinsä tehnyt Mikko Paavola kertoi paikalla olleille nuorille urheilijoille, että kansainväliselle tasolle pääseminen vaatii lujaa työtä ja uskoa omaan tekemiseen.

–Läheiset, perheet, yhteistyökumppanit ja seura ovat myös tärkeässä roolissa, vaikka on kyse yksilölajeista, yksin ei voi painaa eteenpäin.

Stipendeillä palkittuja urheilijoita.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.