Nuori ikä ei ole este yrittäjyydelle – ”On hienoa olla itse itsensä pomo”

IMG-20221107-WA0000[4283] (2)
IMG-20221107-WA0000[4283] (2)

MIKO AHTO, 15, on tuore nuori evijärveläinen yrittäjä. Ahton Äänentoisto lienee ainakin osittain verenperintönä tulleen yrittäjähenkisen ajattelumallin tuotos. Ajatus liiketoimintaan nimittäin sai alkunsa rakkaasta harrastuksesta musiikin parissa.

–Musiikki on kiinnostanut aina. Olen harras Antti Ahopelto & Etiketti -fani ja olen katsonut heidän kaikki kappaleensa Youtubesta. He ovat toimineet minulle esikuvana ja aloitinkin sitten itse soittamaan rumpuja 12-vuotiaana.

–Äänentoistokalustoa on kerääntynyt vuosien varrella ja ajattelin, että miksi en voisi hyödyntää niitä myös kaupallisesti. Isäni on yrittäjä ja hänen kanssaan olemme yrittäjyydestä puhuneet ja äidin miesystävä on myös yrittäjä, häneltä olen saanut paljon neuvoja. Tässä viehättää erityisesti se, että saa olla itse itsensä pomo, kertoo Ahto.

Nuori yrittäjä kertoo tehneensä myös yrityksen verkkosivut itse. Hyvää harjoitusta niiden tekoon hän sai toteuttaessaan verkkosivut isänsä yritykseen.

–Tuollaisetkin asiat on aina kiinnostaneet, ei se ollut niin vaikeaa ollenkaan, vakuuttaa Ahto.

Ahton Äänentoiston palveluihin kuuluu asiakkaan tilauksesta kaiuttimet, valot ja niiden käyttö. Myös savukone on tulossa ja kalustoa on tarkoitus muutenkin laajentaa pikkuhiljaa. Tulevaisuuden visiotkin liittyvät yrittäjyyteen, ehkäpä oman isän firmassa maanrakennuksen ja metsäkoneiden parissa. Ahton Äänentoisto ja rakas harrastus musiikin parissa kulkevat tietysti rinnalla myös niissä kuvioissa.

–Ensi kesänä menen ehkä nevalle töihin. Ja toivottavasti vapaa-aikana saan tehdä paljon työkeikkoja oman yrityksen puitteissa, sanoo Ahto.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.