Suurtori Vimpelissä sai mukavaa kuhinaa aikaan

Paula Perkkalaista (kuvassa oikealla) ja Briitta Kähtävää kiinnostivat erityisesti torin lankavalikoimat.
Paula Perkkalaista (kuvassa oikealla) ja Briitta Kähtävää kiinnostivat erityisesti torin lankavalikoimat.
Paula Perkkalaista (kuvassa oikealla) ja Briitta Kähtävää kiinnostivat erityisesti torin lankavalikoimat.
Paula Perkkalaista (kuvassa oikealla) ja Briitta Kähtävää kiinnostivat erityisesti torin lankavalikoimat.
HYMY ei torimyyjiltä herkästi hyydy, kylmälläkään viimalla. Myyntiaika alkaa monella myyjällä jo huhtikuussa ja kestää lokakuun loppupuolelle asti, joten kelejäkin mahtuu kohdalle kaiken karvaisia. Mitäpä niitä säikähtämään, kun kyseessä on elämäntapa, rakkaudesta lajiin ja omanlaiseen vapauteen.

Korona-aika muutti myös markkinakulttuuria ja siitä sai alkunsa uudenlainen kokonaisuus, Suomen Tapahtumatrio Oy.  

–Meitä kuuluu osakeyhtiöön kolme osakasta, joiden kesken jaetaan hommia ja organisoidaan näitä toritapahtumia. Sanotaanko, että 25 on sellainen normimäärä kauppiaita, joiden kanssa kierrellään. 100 tapahtumaa tulee tälle vuodelle, se on aika paljon! Ensi viikolla vähän levätään, sitten kierrellään paikkakunnilla vielä kaksi viikkoa. Sitten vedetään vähän henkeä ennen joulutohinoita, kertoo Luonteva-tuotteiden Marko Latvala. 

Latvala kertoo, että asiakkailta on tullut mukavaa palautetta toreista ja laadukkaista tuotteista. Tuotevalikoima on harkittua ja pitkälti myös kotimaista. 

–Meillä ei ole täällä mitään krääsää myynnissä, siitä on asiakkaat tykänneet, sanoo Latvala. 

Lakritsikojun Satu Saarikoski on mielissään, kun pääsee myymään vaihteeksi lähelle kotikontuja, eli Ylistaroa. Hän kiertää miehensä Esa Hyypän kanssa ympäri Suomea, joten kilometrejä kertyy. Saarikoski on miehensä kanssa yksi Suomen Tapahtumatrion osakkaista. 

–Tällä porukalla on kiva kiertää! Meillä on hyvä yhteishenki ja tästä on muodostunut ikään kuin oma yhteisönsä. Meillä on hauskaa yhdessä, naurahtaa Saarikoski. 

LANKAKOJULLE suunnistivat torilla ensimmäisenä Paula Perkkalainen ja Briitta Kähtävä. Hämeenlinnassa ja Pietarsaaressa asustavilla naisilla on molemmilla juuret Järviseudulla ja kesäpaikat Lappajärvellä Itäkylässä.  

–Minulla on kaikki langat niin sanottuja erikoislankoja, joita ei marketeista löydy. Löytyy paljon esimerkiksi merinovillaa ja alpakanvillalankaa, joka sopii yleensä myös heille, keitä villa muuten kutittaa. Jokaisen langan mukana saa halutessaan myös ohjeen, ohjeistaa lankakojun Eija Latvala naisia. 

Naiset kertovat, että torit ja markkinat ovat aina kuuluneet kesän ohjelmistoon. Varsinkin lasten ollessa pieniä tuli kierrettyä kaikki markkinat Järviseudulla. Tänäänkin torin tuotevalikoima miellytti ja kotiin viemisiä löytyi. 

–Täältä löytyi langat lapsenlapsen villapaitaan. Kahvipullat lähtevät matkaan myös, sanoo Perkkalainen. 

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.