Koronatartunnat laskussa

korona_3
korona_3
Terveydenhuollon pcr-testitulosten perusteella BA.5-alavariantin huippu koettiin Etelä-Pohjanmaalla heinäkuun puolivälissä. Sen jälkeen tietoon tulleet tapausmäärät ovat laskeneet viikko viikolta.

Koronatilanne näyttää tällä hetkellä olevan helpottamassa. Suuntaus on sama niin Etelä-Pohjanmaalla kuin myös valtakunnallisesti. Koronaviruksen määrä jätevesitutkimuksissa on vähentynyt. Myös niin testimäärät kuin ilmi tulleet tartunnat ovat laskusuunnassa. Sekä erikoissairaan-hoidossa että perusterveydenhuollossa koronapotilaiden määrä on vähentynyt viimeisten viikkojen aikana.

Siitä huolimatta Seinäjoen keskussairaalassa oli maanantain 5.9. tietojen mukaan 10 koronapotilasta sairaalahoidossa. Maakunnan terveyskeskusten vuodeosastoilla oli 41 koronapotilasta.

Mainos

Valitettavasti koronakuolemia todetaan edelleen viikoittain. Kyse on lähes poikkeuksetta iäk-käistä tai henkilöistä, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia. Menehtymiset todetaan useimmiten joko terveyskeskuksen vuodeosastolla tai ikäihmisten asumispalveluyksikössä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi viime viikolla tiedotteen, jossa se suosittelee tänä syksynä uutta tehosterokotusta kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille. Rokote suositellaan ottamaan samalla käynnillä influenssarokotteen kanssa.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.