Mikä on kotiseudun merkitys kirjailijalle? Kulttuuriyhdistys Karikon Tuija Ahola on puhunut Mellerin viha-rakkaus-suhteesta Pohjanmaahan, mikä kuuluu runossa ”Syvän etelän yöt”: ”Synnyin täällä, Syvässä Etelässä, ja olen kotona taas kun sammakoiden kvintetti soittaa swingiä lammella himmeiden lumpeiden keskellä, ja Ku-Klux-Klanin lakanat hulmuavat…rentukat raivoavat märässä maassa… Jim tulee rattailla Kauhavan asemalle tuhlaajapoikaa vastaan!”
KOTISEUDUN merkitys oli suuri myös boheemina runoilijatyyppinä tunnetulle Dylan Thomasille. Hän kuoli alkoholisoituneena vuonna 1953 vain 39-vuotiaana. Kustannusliike Parkko on julkaissut Thomasilta uuden runokokoelman ”Balladi pitkäsäärisestä syötistä”.
–Runoilijan elämän loppuvaiheen loisteliaissa oodeissa luonto, erityisesti Walesin maaseutu, on maaginen ja pyhä, kirjoittaa suomentaja Marja-Leena Mikkola esipuheessaan.
Samankaltaista välittyy Melleriltäkin, kuten Itäkylän lähisaareen sijoittuvassa Mänkki-runossa: ”Yö saaressa on vanha, vanhuuttaan hapero kuin ikihämähäkin seitit, yö on tervaa ja vuosisataisten kaskien tuuliin hajonnutta savua.” Vuonna 2005 kuolleen Mellerin runot ovat niin aikaa kestäviä, että niitä käännetään vieraille kielille ja julkaistaan nyt 2020-luvullakin.
Thomasin runossa ”Hautajaisten jälkeen” hän kutsuu Walesin meret ja metsät kunnioittamaan Ann-tätinsä kuolemaa, hänen yksinkertaisuuttaan, pakanallista puoltaan, lämpöä ja väkevää rakkautta sisarenpoikaa kohtaan. Runo ”Saniaismäki” alkaa: ”Nyt kun olin nuori ja ketterä omenanoksain alla/ rallattavan talon tienoilla ja onnellinen kuin oli vihreä ruoho, yö rotkon yllä tähdikäs/ aika salli minun huikata ja kiivetä/ kultaisena silmänsä kukkeudessa”.
Antti Tuuria voidaan pitää pohjalaisuuden mestarikuvaajana, jolle kotiseutu on se maaperä, josta hänen työnsä nousee. Tuurilta on ilmestynyt teos ”Elämä on ihanaa Pohjanmaalla – Kirjoituksia kuudelta vuosikymmeneltä”. Alkupuolelta löytyvät nuoruusvuosiin Vimpelissä ja Lappajärvellä liittyvät kolumnit. Mikko Peltola, Tapani Junnila ja Olli Latvala mainitaan Vimpeliin sijoittuvassa Räpylä-kirjoituksessa, opettaja Rauha Pahkala Lappajärven keskikoulussa Seitsemän veljeksen repliikkejä määräämässä. Kirjoittaminen Arvid Bromisista oli Tuurille kuin paluu takaisin nuoruuden Lappajärvelle 1950- ja 1960-luvuille.
–Sain kulkea kylän raitilla, poiketa tuttuihin baareihin ja kirjoittaa kirjaan vanhoja tuttuja, hän kirjoittaa.
Lokakuussa 78 vuotta täyttävän miehen mieleen muistui silloin merkillisiä ihmiskohtaloita ja monet sen ajan lappajärveläiset, omaperäiset ihmistyypit, joita nykyaika ei enää tunnu synnyttävän tai ainakaan Tuuri ei heitä sano tapaavansa. Nykyisistä tyypeistä oman teoksensa 2080-luvulla voi kirjoittaa se, joka nyt kulkee rallatellen nuorena ja ketteränä omenanoksain alla.
Tapani Tyynelä
