Lappajärven Veikot piikkipaikalle

EVANKELISIA kesäjuhlia vietetään 5.–6.8. Ilmajoella.
Evankelisia kesäjuhlia vietetään 5.–6.8. Ilmajoella.
EVANKELISIA kesäjuhlia vietetään 5.–6.8. Ilmajoella.
Evankelisia kesäjuhlia vietetään 5.–6.8. Ilmajoella.
Kirittäret–LaVe 0–1 (1-2, 2-2)

JYVÄSKYLÄN KIRITTÄRIEN akatemiajoukkue tarjosi tuskallisen sitkeän vastuksen Lappajärven Veikoille naisten Ykköspesiksen pohjoislohkossa. Se oli voittanut viimeiset neljä peliä. Eilen kaatui LaVen kanssa ennen tätä peliä tasapistein lohkoa johtanut Kajaanin Pallokerho, joten sen itseluottamus oli tapissa. Tämä ottelu oli siirretty Veikkojen joukkuetta kiusanneen tautikierteen vuoksi heinäkuun puolestavälistä.

Pelaaminen oli tarkkaa puurtamista molemmin puolin. Merkittävää oli, ettei kummallekaan joukkueelle tullut harhaheittoja, joten tilanteet piti luoda mailoja käyttäen. Kolmostilanteet kirjattiin kotijoukkueelle 11-10. Lavettarien kotiutukset olivat sen verran terävämpiä, että ne riittivät kahteen tärkeään pisteeseen.

Veikot sai kaikki juoksunsa takakentän lyönneillä. Avausjaksolla Iisa Rintamäki jatkoi vakuuttavia esityksiään iskemällä koppareiden yli ajotilanteessa. Saana Lahti ja Milla Hakomäki ehtivät helposti kotiin. Toisen jakson ratkaisijana oli nuori Sanni Hirvelä, jonka välilyönneistä emännät eivät saaneet otetta. Anna-Elisa Pukkinen ja Lahti toistamiseen kirmaisivat juoksut.

Lavettarien kakkoskärki hoiti osuutensa mallikkaasti: Saana Lahti toi kaksi juoksua, Milla Hakomäki onnistui vaihtajana 6/8, Anni Kangas saatteli etenijän kolmosele hyvillä tehoilla 4/5, Iisa Rintamäki ja Sanni Hirvelä löivät kumpikin kaksi juoksua.

Aleksandra Latvala pelasi lukkarina yhden uransa parhaista peleistä. Hän kohteli ilkeästi Kirittäriä. Tolpat, pidätetyt, taktiset väärät ja kärpäset pesiltä tuottivat harmia kotijoukkueelle ja helpotusta oman joukkueen ulkopeliin. Hänet palkittiin ansaitusti Lavettarien parhaana. Sanni Hirvelä oli toinen palkittu vaarallisine lyönteineen.

Runkosarjan päätöskierros pelataan keskiviikkona. LaVe suuntaa matkansa Jalasjärvelle. Etelälohkossa pelaava Jalas havittelee vielä pääsyä pudotuspeleihin. Veikot ei halua päästää Kajaania ohitseen pohjoislohkon lopullisessa tilanteessa, joten molemmilla on panosta pelissä.

Harmillisesti viikonlopulla alkavat puolivälierät ja otteluparit selviävät mahdollisesti sairaustapausten vuoksi perjantaiksi siirretyn Pattijoen ja Kuopion pelin jälkeen. Toki keskiviikon pelitkin voivat tuoda ratkaisun. Lavettaret aloittaa kotiottelulla, mutta kumpana päivänä ja ketä vastaan?

Reijo Kärnä

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.