Sisustuksessa kevät on herkkien värien aikaa
KÄVIMME Verho- ja Mattotalossa Lappajärvellä katsastamassa kevään trendejä ja värejä.
–Kevään väreinä ovat keltaisen ja vihreän erilaiset herkät sävyt, etenkin verhokankaissa, kertoi myyjä Kaisa Perälä.

OLI helppo vastata, että tulen mielelläni, kun kutsuttiin, totesi Heikki Aalto-Alanen Vieläkin parempi Eepos-hankkeen ja Alajärven kirjaston järjestämässä tilaisuudessa Alajärvellä torstaina.
105 päivää Tänään 13. maaliskuuta, tulee kuluneeksi 82 vuotta, kun talvisota päättyi ja raskas Moskovan rauha solmittiin.
ENSI VUODEN syksynä alkaa Evijärven lukion 60. toimintavuosi. Valtioneuvosto oikeutti 30. päivänä toukokuuta 1963 ”Evijärven
Jokijäät olivat pohjalaismaakunnissa helmi-maaliskuun vaihteessa keskimääräistä paksumpia eli noin puoli metriä ja paikoin ylikin. Esimerkiksi jään paksuus Lapväärtinjoen suistossa, Isossakyrössä ja Perhonjoen suistossa oli paikoin jopa yli 60 cm. Jäät ovat paksumpia kuin viime keväänä, mutta ohuempia kuin keväällä 2013, jolloin jääpadot aiheuttivat merkittäviä ongelmia mm. Kyrönjoella. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus mittaa ensi viikolla jokijäiden paksuuksia uudestaan ja päättää niiden perusteella mahdollisista jääsahauksista viikon 12 alussa.
Evijärven ja Järviseudun palveluvalikoima kasvoi hiljattain kertalaakista useamman eri alan töillä, kun Jimi Katajan yritys Yleispalvelu Kataja aloitti toimintansa.
SAARIKENTÄN pääportin läheisyyteen kohonnut kuntalaisten olohuone alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Listojen laittoa, kalusteiden asentamista ja muuta pienempää hommaa on vielä tehtävänä. Rakennustyöt aloitettiin viime vuoden keväällä.
Ähtäriläinen kansanedustaja ja Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) on tyytyväinen, että Kuusiokuntien ja Järviseudun seutukunnat ovat mukana Työ- ja elinkeinoministeriön uudessa EU:n aluetukiesityksessä.
29.3. kello 18 on kirkossa tuomiokapitulin järjestämä seurakuntalaisille tarkoitettu kuuleminen heidän suunnitelmista yhdistää Lappajärvi Alajärven seurakuntaan. Tällöin Lappajärvestä tulisi Alajärven kappeliseurakunta.

OLI helppo vastata, että tulen mielelläni, kun kutsuttiin, totesi Heikki
105 päivää Tänään 13. maaliskuuta, tulee kuluneeksi 82 vuotta, kun talvisota päättyi
ENSI VUODEN syksynä alkaa Evijärven lukion 60. toimintavuosi. Valtioneuvosto oikeutti
Jokijäät olivat pohjalaismaakunnissa helmi-maaliskuun vaihteessa keskimääräistä paksumpia eli noin puoli
Evijärven ja Järviseudun palveluvalikoima kasvoi hiljattain kertalaakista useamman eri alan
SAARIKENTÄN pääportin läheisyyteen kohonnut kuntalaisten olohuone alkaa olla viimeistelyä vaille
Ähtäriläinen kansanedustaja ja Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) on
29.3. kello 18 on kirkossa tuomiokapitulin järjestämä seurakuntalaisille tarkoitettu kuuleminen
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.