Jalkapatikassa Lappajärven ympäri

Julkaistu:

Kategoria:

,

LIKI 60 vuotta sitten, vuonna 1963 elokuussa, kaksi vimpeliläistä miestä patikoi järven ympäri rantoja pitkin. Alkuperäisen jutun Järviseudun Sanomiin oli kirjoittanut Frans Takala.  

Elokuun ensimmäisellä viikolla 1963 veljekset Erkki ja Esko Takala tekivät patikkaretken Lappajärven ympäri rantoja pitkin. Matkan tarkoituksena oli havainnoida Lappajärven rantoja, luonnontieteen ylioppilas Erkki Takala valmisteli esitelmää ja tutkielmaa aiheesta.  

Matkaan lähdettiin Vimpeli Tuohiperältä kohti Jokinevaa ja Pokelaa. Rannoilla ollut väki luuli noin 95-prosenttisesti heitä vesipinnan mittaajiksi ja kaikilla tuntui olevan yhteinen toivomus, että vettä järveen olisi saatava lisää.  

–Rannat olivat ikävän ja kovin karun näköisiä, kun ruohokaan ei ollut ehtinyt kasvaa vesijättömaalle. Katajanlahden vesiraja oli paennut syvälle ja rantaviivaa oli paljon näkyvillä.  

Näin kertoi Erkki Takala vuonna 2022.  

Mainos

Tuolloin vuonna 1963 huviloita havaittiin järven rannoilla 175 kappaletta, Kärnänsaaressa liki 50 kappaletta ja eri saarien huviloiden lukumääräksi saatiin 20–30 kappaletta, yhteismäärältään noin 250 huvilaa. Rakenteilla oli lisäksi toistakymmentä rakennusta. 

Veneitä tuolla patikkaretkellä nähtiin 457 kappaletta, järvellä ja saarissa niitä arvioitiin olevan yli toistasataa, joten kokonaismääräksi tuli yli kuusisataa vesikulkuvälinettä. Useissa veneissä oli perämoottorit, jotka tekivät niistä nopeakulkuisia. Järven Itäkylän puoleisella rannalla oli runsaslukuinen määrä soutuveneitä.  

Matkan tekemistä vaikeuttivat lukuista aidat, joiden yli taikka ali oli kuljettava. Joukossa oli lukuisia huviloiden rajoille tonteilta raivatuista kivistä rakennettuja kiviaitoja. Kiviaidoista voidaan mainita nämä rakennelmat, jota olivat aistikkaimmillaan Pokela-Lakaniemen rannoilla.  

Huvila olivat kaikkein kaikkiaan kauniita ja Ylipään huvilat olivat suorastaan loistokkaita. Huvilat olivat kovassa käytössä huviloilla oleilevasta väkimäärästä päätellen. Veljekset päättelivät, että huviloissa ja veneissä olevan huomattavan omaisuuden, satoja miljoonia vanhoja markkoja. Suomen markan rahauudistus tapahtui tammikuussa 1963, jolloin setelien summista pudotettiin kaksi nollaa pois. Tästä käsite vanha markka ja nykymarkka (kirjoittajan selvennys). 

Tutkielman mukaisesti kauneimmat hiekkarannat löytyivät Tarvolasta ja Kurejoelta, kun taasen jyrkimmät rannat olivat Alajärven Surmaniemessa. Itse matkaan käytettiin aikaa 17 tuntia, joskin välissä oli yöpyminen Ylipäässä. Matkaa kertyi kymmenkunta peninkulmaa.  

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.