Satuja sanoin ja kuvin: Ritva Lindbergin ja Merja Mäen yhteistyön tuloksia esillä Alajärven kirjastossa

Ritva Lindbergin ja Merja Mäen yhteinen kirjaprojekti poiki myös toisen yhteistyön; Mäki kirjoitti tekstejä Lindbergin keijumaalausten perusteella.

Kuvataiteen parissa tutustunut kaksikko alkoi tehdä yhteistyötä, kun Mäki antoi lastenkirjansa Salaisuus sumussa käsikirjoituksen Lindbergille luettavaksi vuonna 2018.

–Osaa näistä teoksista tuskin olisin koskaan tehnyt, jos Merja ei olisi kysynyt minulta kuvitusta seikkailukertomukseensa. Satujen maailma alkoi silloin kiinnostaa aivan uudella tavalla, kertoi Lindberg.

Näyttelyn ensimmäinen osio koostuu kirjassa olleista kuvista. Toinen osio, jossa on Lindbergin maalaamia valontuojakeijukaisia, puolestaan innoitti Merja Mäkeä kirjoittamaan tekstejä niihin liittyen.

–Ne nostivat mieleeni sanoja, ajatuksia ja kertomuksia, eli tässä meni toisin päin, Mäki naurahti.

Kumpikin kokee yhteistyön luontevaksi.

–Meillä on samanlaisia ajatuksia luovasta työstä. Tämä on ollut pieni kevennys omiin pitkiin projekteihin. Merjan sanat ruokkivat omaa mielikuvitusta valtavasti, lukiessa mieleen vain paukkui kuvia ja tiesin, että teen tuon, tuon ja tuon, kuvaili Lindberg.

–Samoin tekstit, jotka Merja teki kuvistani, ovat aivan sellaisia, kuin osasin kuvitella, täydellisiä. Ymmärrämme hahmot samalla tavalla.

–Minä purskahdin itkuun nähdessäni kuvat kirjani päähenkilöstä. Hän näytti juuri siltä kuin olin ajatellut, mutta saanut myös niin paljon lisää. Tarina täydentyi ja sai uuden ulottuvuuden samaan aikaan, jatkoi Mäki.

Kaksikko kuvaileekin olevansa työn merkeissä kuin saman piuhan päissä; eri paikoissa, mutta samalla langalla.

–Esimerkiksi kirjaa tehdessämme Ritva oli piirtänyt kanteen linnun, ja minulla se nousi samaan aikaan takakansitekstiin, Mäki kertoi.

–Olihan näitä riemullista tehdä, mutta myös tosi pelottavaa, täydensi Lindberg.

ALAHÄRMÄSSÄ asuva Merja Mäki julkaisee Gummeruksen kustantamana tammikuussa historiallisen romaanin Ennen lintuja. Se kertoo evakkotyttö Allin tarinan sotavuosina.

–Rakastan lastenkirjoja, mutta tämä oli erilainen projekti. Tein viiden vuoden tutkimuksen pohjaksi, se vaati valtavasti taustatyötä, jopa salapoliisityötä.

–Kirjan viimeistely muistuttaa aivan suuren näyttelyn rakentamista, totesi Lindberg Mäen kerrottua kirjoitusprosessistaan.

–Uusi kirja pyörii jo mielessä, Mäki myönsi.

Lindbergin seuraava näyttely on Seinäjoella Kehystämö Liljalassa ensi kesänä.

Satua ja tarinaa on nähtävissä 30. joulukuuta saakka.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.