Etelä-Pohjanmaa jatkaa leviämisalueena — Nyrkki esittää kokoontumisrajoitusten tiukentamista

MAANANTAINA kokoontunut Nyrkki totesi Etelä-Pohjanmaan jatkavan leviämisalueena.

Väestön rokotuskattavuus on edelleen huomattavasti maan keskitasoa alempana. Sairaalahoidon kuormitus on suurta. Positiivisten koronatestien osuus on 5,1 %. Ilmaantuvuus on ennätyskorkealla: 187,6 per 100 000 asukasta — rokottamattoman väestön osalta jopa 410 / 100 000.

Tartuntoja tulee ilmi etenkin kouluikäisten joukossa. Nyrkki korostaa edelleen koulujen hyvien toimintamallien jatkamisen tärkeyttä. Näihin kuuluvat muun muassa opetusryhmien sekoittamisen välttäminen, ruokailu- ja välituntiporrastukset, turvavälit sekä hyvät hygieniakäytännöt. Nyrkki kannustaa perheitä ottamaan koronarokotukset kaikille yli 12-vuotiaille.

Pitkittyneessä tilanteessa on edelleen tärkeää jatkaa epidemian perustorjuntatoimia, kuten kasvomaskin käyttöä THL:n 26.11. päivitetyn vahvan suosituksen mukaisesti, suurten väkijoukkojen välttämistä sekä hyvää käsihygieniaa.

Mainos

ALUEHALLINTOVIRASTO kieltää Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sellaiset sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli sata henkilöä, ja joissa joko on käytössä katsomotiloja, joissa kaikille osallistujille ei ole määrätty istumapaikkoja, tai on kyse yleisötilaisuuksiin kuuluvista yhteislaulutilaisuuksista. Määräys on voimassa ajalla 15.11.–5.12.2021.

Nyrkki esittää aluehallintovirastolle, että se harkitsisi kokoontumisrajoitusten tiukentamista Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella siten, että 6.12.2021–5.1.2022 sisätiloissa tapahtuviin yleisötilaisuuksiin ja -tapahtumiin voisi osallistua enintään 50 henkilöä, mikäli tilaisuudessa ei ole kaikille osallistujille istumapaikkoja.

Nyrkki perustelee esitystään sillä, että tämänhetkiset rajoitusmääräykset eivät ole riittäviä: tartuntamäärät eivät ole laskeneet, vaan päinvastoin tartuntojen määrä kasvaa edelleen.

Etelä-Pohjanmaan alueella covid-19-virus leviää tällä hetkellä laajalti väestön keskuudessa, jolloin esimerkiksi erilaiset sisätiloissa tapahtuvat messu- ja markkinatilaisuudet muodostavat selvän tartuntariskin.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.