Jukka Nokuan taidenäyttely Päiväunia Taide- ja kulttuurikeskus Onnintuvalla

Jukka Nokuan näyttely Päiväunia on esillä Taide- ja kulttuurikeskus Onnintuvalla 18.12. saakka. Kuvassa teos Piiloutunut päärynä. Kuva Tuija Ahola.

Julkaistu:

– Visuaalisesti keskenään samankaltaisuuksia hakevat maalaukset ja tekstuurit sekoittuvat keskenään, muodostaen kokonaisuuden, monitulkintaisen tilannekuvan. Se vaikuttaa joko terävästi tai sitten päiväunimaisen harsomaisen kerrostuneesti. Viipyi sitten teosten äärellä hetken tai pidemmän tovin, kertoo Jukka näyttelystään.

Onnintuvan näyttelyssä on vahvasti läsnä taiteilijan omintakeinen huumori. Päiväunien lisäksi näyttelyssä seikkailevat päärynät ja sammakot. Näemme kuinka Päärynä raottaa sädekaihdinta ja piiloutuu. Tarjolla on myös Päärynäbooli ja Teräspäärynä. Ja miten hurmaava onkaan Tanssiva sammakko ja Tanssivan sammakon pyörähdys! Teosten tekniikkana on akryyli, hiili ja mica-väri.

Päiväunien, sammakoiden ja päärynöiden lisäksi esillä on saippuoita: Apex Predator X krokosaippuaa. Saippuat on valmistettu oliiviöljystä ja kookosrasvasta. Värit tulevat kurkumasta, aktiivihiilestä ja nokkosesta. Hajusteina on mänty, sitruuna, litsea, sitruunaruoho ja appelsiini. Saippuainstallaation muoto muuttuu sitä myöden, kun saippuat löytävät uuden kodin.

Jukka Nokua on Kauhavalla syntynyt, nykyisin Seinäjoella asuva ja työskentelevä abstrakti taidemaalari, toisinaan saippuantekijä ja myöskin videopeliprojektien parissa työskentelevä taiteilija. Nokua työskentelee Seinäjoella työhuoneellaan Varikolla. Näyttelyitä Nokualla on ollut Seinäjoella, Helsingissä, Tampereella, Raumalla, Kauhavalla ja Kankaanpäässä.

Mainos

Nokua on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta (SAMK) vuonna 2018. Hän on menestynyt myös kuvataidekilpailuissa, sillä kaksi kertaa, vuosina 2017 ja 2021, hän on ollut Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailun finalisti. Nokua on tehnyt myös peliprojekteja ja hänellä on pelintekoon keskittyvä Instagram-tili @noqa_artist.

Näyttely on avoinna Taide- ja kulttuurikeskus Onnintuvalla Lappajärvellä 18.12.2021 saakka, torstaisin klo 12–19, perjantaisin ja lauantaisin klo 12–15. Kannattaa myös laittaa kalenteriin Taide- ja kulttuurikeskus Onnintuvan tulevaa toimintaa: 28.11. jouluinen nuotiohetki Kanavan laavulla, Itsenäisyyspäivän etkot ja tulishow Onnintuvalla 5.12. ja joulukonsertti 19.12. Tapahtumat ovat osa Taide- ja kulttuurikeskus Onnintupa -hankkeen toimintaa. Hanke on saanut Leader-rahoitusta Aisapari ry:ltä.

Tuija Ahola

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.