Yläkoululaiset ja asukkaat pääsivät vaikuttamaan Soinin strategiaan

Julkaistu:

Kategoria:

,

Soinin kunta linjaa olevansa sisukkaasti itsenäinen, vauvasta vaariin huolta pitävä ja yhteisöllinen kunta. Kunnan elinvoimaisuus, sujuva arki kaikenikäisille soinilaisille sekä kiinnostava elinympäristö ovat strategian kolme teemaa.

Strategiaa valmisteltiin kevään ja kesän aikana useissa kunnan henkilökunnan erilaisissa työpajoissa, 7.–9. luokkalaisten strategiatyöpajoissa sekä valtuustoseminaarissa.

Kuntalaiskyselyyn vastasi 131 henkilöä. Siinä asuinympäristön turvallisuus, luonnon läheisyys ja sen arvostaminen sekä kunnan lapsi/perheystävällisyys koettiin olevan asioita, jotka ovat Soinissa kunnossa. Eniten kehitettävää kyselyyn vastaajat näkivät työelämän mahdollisuuksissa, asunto- ja tonttitarjonnassa sekä asuinpaikan houkuttelevuudessa.

Parhaiten Soinin kunta on onnistunut kaavoitus- ja rakennuslupapalveluissa sekä yrittäjille suunnatuissa palveluissa, hyvä arvosanat tulivat myös hallinnosta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. Avoimissa vastauksissa kuntalaiset lisäisivät viihtyisyyttä muun muassa katukuvan siistimisellä, teiden kunnossapidolla, liikuntapaikkojen ja reitistöjen kunnostamisella ja erilaisilla vapaa-ajan tapahtumilla.

Mainos

Vastaajat näkivät, että tulevaisuudessa resursseja tulisi suunnatta elinkeinojen kehittämiseen, lapsille suunnattujen vapaa-ajan palvelujen kehittämiseen sekä kunnan vetovoimaisuuden vahvistamiseen. Avoimissa vastauksissa korostui huoli niin sote- kuin kaupan palvelujen säilymisestä. Vastauksia olivat jättäneet sekä tuulivoiman kannattajat että sen vastustajat; molemmat toivat omia näkökulmiaan laajasti esille.

STRATEGIAN toteutumisen yksi mittari on ”Kuinka ylpeä olet Soinista” kyselyn tulokset. Nyt tehdyn asukaskyselyn viimeinen kysymys oli juuri tämä ja vastauksien keskiarvo oli 7,6.

 –Tätä kysymystä tulemme myös jatkossa esittämään ja sen avulla arvioimaan kunnan kokonaisvaikutelman kehittymistä, kertoi kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.