Tuhat vuotta Inanlahden rannalla

Julkaistu:

Kategoria:

,

KEVÄTTALVELLA 2020, koronaviruksen koetellessa maailmaa, professori Olavi Koivukangas kaivoi esiin vuosikymmenten aikana mappeihin kertyneitä materiaaleja suvustaan.

Niistä alkoi muotoutua hänen uusin kirjansa, joka kertoo Koivukangas-Söderena-suvusta Evijärvellä.

Suvun tarina alkaa tuhannen vuoden takaa, kun kaksi lappalaisia verottanutta pirkkalaisveljestä jäi asumaan kalaisan Evijärven rannalle. Enakin pojat antoivat kylälle nimensäkin: Enaperä. Nykyisin se tunnetaan Inankylänä.

Hyviksi tietolähteiksi sukututkimustyöhön osoittautuivat myös hänen isänsä Einari Koivukankaan kirjoittamat kirjat Ina ja Elämän koulussa, Inan sukuseuran toimittama Ina-kirja ja Etelä-Pohjanmaan ja Järviseudun historiat.

Enaperä on Järviseudun vanhimpia kyliä, ja siellä asuivat Söderenan ja Norrenan suvut.

–Harva suku Suomessa on asunut samalla paikalla lähes tuhat vuotta, Koivukangas kertoo.

Hänen sukuunsa on kuulunut monenlaista kulkijaa.

–Esi-isillämme on ollut linnatuomioita, sakkoja ja tappeluja. On ollut äkkipikaisia nuoria isäntiä ja syytingillä olevia, huonojalkaisia vanhoja isäntiä. Yhdistävää kaikille on ollut kova työnteko ja oikeamielisyys. Kaikki työ on tehty oman kodin ja perheen hyväksi. Toivottavasti nämä arvot jatkavat elämäänsä myös meidän jälkeläisissämme.

Kirjassa suvun historia kytkeytyy myös laajemmin Järviseudun ja Etelä-Pohjanmaan historiaan. Inankylästä esimerkiksi vietiin lapsia Venäjälle isonvihan aikana, ja koska Härmän häjyn Antti Isotalon isoäiti oli Saara Heikintytär Söderena (1756–1838), kävipä Iso-Antti Koivukankaalla tapaamassa serkkujaan.

–Ellet tiedä mistä olet lähtöisin, et tiedä kuka olet ja minne olet menossa, Koivukangas kirjoittaa esipuheessa.

SUKUKIRJA ilmestyy lokakuun jälkipuoliskolla.

Koivukangas on keskittynyt siirtolaisuuden tutkimukseen. Hän johti 35 vuoden ajan perustamaansa Siirtolaisinstituuttia Turussa.

Jäätyään eläkkeelle tuosta työstä vuonna 2010 hän perusti OK-kirja-nimisen kustantamon, joka erikoistuu siirtolaisuusaiheiseen kirjallisuuteen. Nyt ilmestyvä sukukirja on kustantamon 12. julkaisu.

Kirjan julkaisuajankohta on siinäkin mielessä sopiva, että Koivukangas täyttää marraskuussa 80 vuotta.

Varsinaisille eläkepäiville mies ei ole vielä ehtinyt kustannustyön myötä. Lokakuun alussa hän osallistuu kahdella kirjalla Turun kirjamessuille.

–Olen noudattanut Charlie Chaplinin neuvoa: Jos aikoo elää vanhaksi, niin on tehtävä työtä. 

Jätä kommentti

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

ISOJAKO

JA