Kauhavan sotilaskoti löytyy tänä päivänä auton takakontista

Jääkäriseminaari kuvattiin tänä vuonna videolle, joka tulee katseltavaksi YouTubeen perjantaina. Sari Malm Kauhavan sotilaskotiyhdistyksestä kertoi, mitä yhdistykselle kuuluu lentosotakoulun jälkeisenä aikana.

Julkaistu:

JO 23. kerran järjestetty jääkäriseminaari kuvattiin lauantaina Kortesjärven nuorisoseuralla.

Pandemian vuoksi tänä vuonna ei pidetty yleisötilaisuutta, vaan puheet ja esitelmät kuvattiin videolle, joka julkaistaan Youtubessa perjantaina.

Painopiste oli tällä kertaa sotilaskotitoiminnassa.

Saksassa sotilaskoteihin tutustuneet jääkärit, kuten myös 1918 Suomeen tulleet saksalaiset sotilaatkin, toivoivat vastaavanlaista toimintaa myös juuri itsenäistyneeseen Suomeen. Sotilaskoteja perustettiin pian ympäri maata, ja tänä vuonna sotilaskotiyhdistys juhlii satavuotistaivaltaan.

Aiheesta olivat puhumassa Kauhavan sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtaja Sari Malm, suomalaisjääkäreiden koulutuspaikalta Hohenlockstedtista paikallisen kulttuuri- ja historiayhdistyksen puheenjohtaja Elisabeth Ganseforth sekä kenraali Pentti Airio.

Tilaisuudessa luennoivat myös eversti Sampo Ahto ja dosentti Heikki Roika-Jokela. He keskittyivät jääkäriliikkeeseen, Ahto sen antamaan esimerkkiin ja Roiko-Jokela sen syntyvaiheisiin. 

KAUHAVAN sotilaskotiyhdistys juhlii tänä vuonna yhdeksänkymppisiään, eli toiminta käynnistyi kymmenisen vuotta sen jälkeen kun se oli Suomessa aloitettu.  

Vuosien saatossa se on toiminut monessa eri rakennuksessa, viimeisimpänä vuonna 1975 valmistuneessa rakennuksessa, jossa oli sotilaskodin lisäksi myös muun muassa varuskunnan ruokala.

–Yhdistyksemme on pyrkinyt pysymään ajan hermoilla. Ensimmäinen televisio kannettiin sotilaskotiin jo vuonna 1961, puheenjohtaja Sari Malm muisteli.

–Kesällä 1998 hankittiin varusmiesten käyttöön tarkoitettu ensimmäinen tietokone ja nettiyhteys, joka olikin ahkerassa käytössä. Silloin ei vielä ollut nettiä puhelimessa, eikä kaikilla ollut vielä kännyköitäkään. Puhelut kotiin ja tyttöystävälle soitettiin sotilaskodin eteisessä olevista puhelinkopeista.

Yhdistyksellä oli muun muassa vuotuista leiritoimintaa Menkijärvellä, ja se järjesti vuosittain suosittua Lentäjien juhannus -tapahtumaa.

Mainos

Siinä missä armeija on tuhansien kotien suoja, sotilaskodit ovat olleet tuhansien varusmiesten suoja, totesi Sotilaskotiliiton sihteeri Helmi Virkkunen vuonna 1941.

–Tärkein tehtävä on aina ollut varusmiehen kohtaaminen. Pienessä varuskunnassa sotilaskotisisaret oppivat tuntemaan varusmiehet nimeltä. Tiesimme kotipaikan, ja hiljaisempina hetkinä oli aikaa vaihtaa kuulumiset — myötäelää varusmiehen arjessa. Olemme kuunnelleet varusmiesten murheita ja iloinneet heidän kanssaan, Malm sanoi.

VUONNA 2014 lentosotakoulu lakkautettiin ja koko varuskunta-alue hiljeni.

–Hetken aikaa oli mietittävä, miten tästä eteenpäin. Heti oli selvää, ettei yhdistystä lopeteta, vaan katsotaan ja mietitään rauhassa, Malm kertoi. –Pikkuhiljaa toiminta käynnistyi kodittomana yhdistyksenä. Meillä oli kahviteltta kesämarkkinoilla, osallistuimme joulumyyjäisiin. Näin saimme rummutettua, että yhdistyksemme toimii edelleen.

Toki moni on kysynyt, miksi yhdistys on vielä olemassa, kun ei ole varuskuntaa eikä omia varusmiehiä.

–Mutta meillähän on varusmiehiä ympäri Suomen. Viime aikoina olemme muistaneet varusmiehiä jakamalla pikku lahjapaketteja Kauhavan kautta kulkeviin alokas- ja lomakuljetuksiin.

Nykyisin työ perustuu täysin vapaaehtoisuuteen. Sotilaskoti ahdetaan välillä auton takakonttiin, ja munkit leivotaan monen sisaren kotikeittiössä.

”Joka tällaiseen taloon astuu, palaa sieltä mieli tyytyväisenä ja sydän lämpimänä”, oli aikoinaan todennut Saksasta Suomeen palannut jääkäri sotilaskotiin liittyen.

–Tämä jääkärin lause pitää edelleen paikkansa, vaikka sotilaskoti talon sijasta olisi teltassa, koulutuspaikan käytävällä tai sisaren auton peräkontissa, Malm kertoo. –Sä oot justihin oikias paikas, sanoi minulle reserviläinen, kun ajoin ampumaradalle auton peräkontti sotkuna. Tuohon lauseeseen kiteytyy ajatus, miksi sotilaskotityötä tehdään.

TALLENNE jääkäriseminaarista julkaistaan perjantaina 17. syyskuuta kello 18 Kauhavan elämänlaatupalveluiden Youtube-kanavalla.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.