60-vuotistaiteilijakiertueelleen lähtevä Marion Rung tulee ensin Vimpeliin

Marion Rung esiintyy hyväntekeväisyyskonsertissa Vimpelissä 11. syyskuuta. Kuva: Kalle Munck

Julkaistu:

–Tulen mielelläni, aihe on minulle rakas ja tärkeä, toteaa itse Helsingin juutalaiseen seurakuntaan kuuluva Rung.

–Tämä on vasta toinen keikkani koronan alettua, on ihan mieletön fiilis päästä esiintymään, ja olen onnellinen, että konsertti voidaan järjestää koronaturvallisesti. Hieman minua jännittää aivan uuteen esiintymispaikkaan meneminen, mutta olen iloinen, että Lea pyysi. Siitä on aikaa, kun olen ollut Järviseudulla – olen esiintynyt siellä muun muassa Lappajärven Halkosaaressa ja ravintoloissa.

Pitkään suunniteltu konsertti toteutuu 11. syyskuuta Lakis Areenalla. Ohjelmassa on heprealaisia lauluja sekä Rungin omia hittejä vuosien varrelta.

–Olen oppinut nämä vanhat laulut jo peruskouluikäisenä. 1970- ja 80-luvuilla levytin niitä, joten osa niistä, kuten Mirjamin valssi, ovat tulleet ihmisille tutuiksi. Nyt lauluja esitetään uusin sovituksin. Ihana säestäjäni Mirka Dojan tietää ja tuntee kaikki metkuni, ja osaa minua lukea selästäkin. Odotan kovasti sinne tuloa, uskon, että tulee mukava ilta!

MARION Rung on pitkän linjan artisti; 16. syyskuuta käynnistyy hänen 60-vuotistaiteilijajuhlakiertueensa Tampere-talosta.

–Olen innoissani kuin pieni tyttö. 60-vuotistaiteilijajuhlakiertueessa on jotain erityistä. Se on mielettömän pitkä aika tehdä samaa työtä, etenkin alalla, jossa voit olla tähti tänään, ja huomenna kukaan ei muista sinua. Olen näköjään vuosien varrella tehnyt jotain oikein, kun ihmiset ovat kiinnostuneita kuulemaan minua yhä. Olen onnellinen siitä, että saan edelleenkin laulaa yleisölle.

Tärkeimpinä syinä siihen, että jaksaa ja haluaa yhä esiintyä, Rung näkee positiivisen luonteensa sekä terveyden.

–Lenkkeilen, tapaan ystäviä, ja tyttäreni perhe on minulle todella tärkeä. Olen innostuva ja innostunut ihminen, pidän siitä mitä teen, ja rakastan mun yleisöä. Ilman sitä ei oltaisi tässä.

LEA Vasalampi on tehnyt työtä Viipurin juutalaisyhteisön hyväksi jo 20 vuotta.

–Saatuani sytykkeen tähän työhön järjestin ystävilleni ostosmatkan Viipuriin, jonka aikana ihmeellinen johdatus johti asiat sujumaan. Tämän työn puitteissa on nähty ja koettu paljon, nyt moni mukana ollut vapaaehtoinen, kuten myös avustettava on poissa. Juutalaisyhteisö pienenee pienenemistään, jäljellä on vain ikäihmisiä, jotka eivät lähde Israeliin. Sinne useimmat Venäjän juutalaiset ovat halunneet mennä, mutta esimerkiksi perheen tai sairauden vuoksi jotkut ovat jääneet. Myös kieli, kulttuuri ja sosiaaliset yhteydet ovat hankaloittaneet lähtemistä.  

Koronan vuoksi avustusmatkat Järviseudulta Viipuriin ovat olleet jäissä.

–Aiemmin täältä on viety vaatetta, sairaalatarvikkeita, joskus ruokaakin. Joskus mukaan on pakattu lähtiessä hullultakin tuntuneita asioita, kuten auton renkaat, mutta perillä ne ovat paljastuneet juuri siksi, mitä ihmiset siellä ovat tarvinneet. Eräs alajärveläinen nainen kutoi vuosien aikana kymmeniä, jos ei satoja villatöppösiä. Matkoilla olemme saaneet osallistua juutalaisten, juhlakansan, moniin juhliin, ja ne ovat poikineet vastavierailujakin.

Lippuja hyväntekeväisyyskonserttiin myydään vain ennakkoon. Tilan kapasiteetista saa käyttää puolet, eli myynnissä on 250 lippua. Tiedustelut Lea Vasalammelta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.